maanantai 13. joulukuuta 2010

Vuosikymmen elokuvina top 20

Kohta saadaan vuosikymmen pakettiin ja voidaan katsoa, mitä elokuvia se sisälsi. Koska näin hyviä elokuvia on vaikea laittaa järjestykseen, niin tämäkin listaus on vain suuntaa antava ja sisältää omasta mielestäni vuosikymmenen huipentumat.

1. Pitch Black (2000)
Genreistä parhaan eli scifikauhun merkkipaalu ja samalla Riddick-elokuvasarjan ensimmäinen osa. Ehkä paras ikinä tehty elokuva tai ainakin hyvin lähellä sitä. Elokuva on modernin ajan "Alien", jossa pahuus luodaan myös tunnelmalla eikä pelkästään säikäyttelemällä. Elokuvan juoni on mielenkiintoinen ja se sisältää oman hienon maailmankuvauksensa. Vin Diesel on tietysti nappivalinta itse Riddickin rooliin. Innolla odotan uutta Riddick-elokuvaa.

"All you people are so scared of me. Most days I'd take that as a compliment. But it ain't me you gotta worry about now. " - Riddick

2. Inception (2010) 
Muistan, kun 2009 julkaistiin trailereita tästä elokuvasta ja ajattelin, että ei sen perusteella voi mitenkään olla hyvä elokuva. No olihan se sitten lopulta. Elokuvan suunnaton vetovoima perustuu varmaan juonen perusajatukseen unien hallitsemisesta lisättynä Nolanin "tummana" ohjaustyylinä, joka sopii elokuvaan loistavasti. Näyttelijätkin ovat tietenkin nappivalintoja. Korkea sija voi selittyä osin uutuudella, mutta kyllä tämä silti on aivan ehdoton klassikko.

"Couldn't somebody have dreamt up a goddamn beach?" - Fischer


3. Casino Royale (2006)
Se ensimmäinen "modernin ajan Bond", jossa katsojat säikäytettiin heti alussa verisellä kaksinkamppailulla. Tämähän oli jotain ihan muuta kun verrataan esim. Mooren ja Conneryn steriileihin Bondeihin. Olen nähnyt elokuvan varmaan ainakin viisi kertaa. Elokuvalla on puutteitakin kun esim. takaa-ajo -kohtaukset ovat aivan liian pitkiä. Mutta se annettakoon anteeksi, koska puhutaan kuitenkin James Bond -elokuvista. Niin ja tässä Bondilla oli poikkeuksellisen kaunis nainen.

"Vesper? I do hope you gave your parents hell for that." - James Bond


 
4. The Lord of the Rings: The Two Towers (2002)
En ole LOTR-trilogiaa muutamaan vuoteen nähnyt, mutta muistan pitäneeni nimenomaan keskimmäistä osaa elokuvallisesti parhaana. Sehän nyt on ihan selvää, että tätä elokuvasarjaa ei voi sivuuttaa missään 2000-luvulle sijoittuvassa listauksessa. Kahdessa tornissa oli kaikille elokuville epätyypillisesti myös taistelut toteutettu hienosti ja jännittävästi. Yleensä nämä kun tahtoo kelata pois. Helmin syvänteen taiselun toteutukselle erityismaininta.

"I always like going South; somehow, it feels like going downhill." - Treebeard
 

5. The Lord of the Rings: The Return of the King (2004)
Tämä oli se trilogian kaikista palkituin elokuva. Pituudeltaan jo ihan kiitettävän mittainen, mutta sisältö pysyi kasassa ja monen (mukaanlukien itseni) mielestä ihan hyvä asia, että tärkeät kohtaukset tuli huolella läpikäytyä. LOTR oli Peter Jacksonilta loistavaa työtä ja Uusi-Seelanti lavasteineen sopi loistavasti taustamiljööksi. Näyttelijälista vilisi tähtiä ja lähes kaikki suorituivat erinomaisesti. Elokuvasarjan loppuosa oli vähän elokuvamaisen nyyhkyä, mutta kyllä sen tässä kesti.

" Certainty of death. Small chance of success. What are we waiting for?" - Gimli


6. The Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring (2001)
LOTR -trilogian listassa viimeisenä oleva elokuva, mutta ei todellakaan heikko elokuva. Meno on ensimmäisessä osassa aavistuksen "lapsenomaisempaa" kuin jälkimmäisissä elokuvissa, mutta tunnelman luomiseksi tämä on ihan hyvä asia. Rivendell ja Kontu tuntuivat ensimmäistä kertaa nähdessä uskomattoman idyllisiltä ja rauhallisilta paikoilta. Tosin olin vähän nuorempi silloin. Näin elokuvasarjan ensimmäistä kertaa suunnilleen ikävuosina 12-14, mikä on mielestäni tällaiseen elokuvaan juuri sopiva. Toki elokuva on sopiva lähes kaikenikäisille.

"Are all these children yours? Gracious, you have been productive." - Bilbo


7. The Departed (2006)
The Departediin ahdettiin jo sellainen näyttelijäjoukko ja ohjaaja, että se ei vaan
voinut epäonnistua. Scorsesellekin saatiin vihdoin kunnon tekosyy Oscarin antamiseen. Rooleista esiin nousee erityisesti Mark Wahlbergin vahva suorittaminen sivuroolissa. Pääsankareina Nicholson, DiCaprio ja Damon ovat odotetun hyviä ja Scorsesen tyyliin sopii vielä erityisen hyvin nämä elokuvat, missä pyritään edes hieman vakavampaan otteeseen.

"My theory on Feds is that they're like mushrooms, feed 'em shit and keep 'em in the dark" - Dignam


8. Sin City (2005)
Sarjakuvamainen ja jopa "tekotaiteellinen", mutta on tehty erittäin hyvällä tyylillä. Useita pieniä tarinoita, jotka kertovat Basin Cityn menosta. Meno onkin varsin syntistä, mutta siitä saa kyllä hyvää viihdettä. On huomattavan erilainen muihin nykyelokuviin verrattuna ja ehkä jopa pyrkii näyttämään ja kuulostamaan siltä kuin se olisi tehty elokuvien kulta-aikoina. Varmasti moni tykkää ja vielä varmemmin moni ei pidä tästä. Sisältää paljon kliseisiä one-linereita.

"I love hitmen. No matter what you do to them, you don't feel bad." - Marv



9. Seven Pounds (2008)
"Yhden koukun ihme" eli ei välttämättä kestä toista katselukertaa ihan heti. Itselleni ratkaisu tuli täysin ylllätyksenä ja vasta elokuvan loppuvaiheessa. Hyvä niin. Will Smith profiloitui kyllä 2000-luvulla melkoiseksi toimintasankariksi ja yhden miehen elokuvien tähdittäjäksi. No mikäs siinä kun homma sujuu. Tästäkään elokuvasta en ihan heti muista muiden roolisuorituksia, mutta elokuvan ratkaisu oli pysäyttävä ja se jos mikä on harvinaista nykyään.

"It is within my power to drastically change his cirumstances, but I don't want to give that man a gift he doesn't deserve." - Ben Thomas
 

10. Babylon A.D. (2008)
Pitkään odotin elokuvaa ja taisin lopulta olla ainoa, joka ei pettynyt. Tässä täytyy kyllä sanoa, että director's cut on ihan eri elokuva kuin teatteriversio, jonka loppu on kyllä mielenkiintoinen. Tästä voisi sanoa "Blade Runnerin" tyyliin, että on jopa aika realistinen tulevaisuudenkuvaus jos meno jatkuu tällaisena. Vin Diesel on elokuvassa vahva ja Mélanie Thierry ei pilaa sitä. Ehkä aliarvostetuin elokuva ainakin 2000-luvulta.

"Oh, you're a disgrace to the profession. You're not a mercenary, you're a fucking terrorist. You need two things to live in this business, your balls and your word. You don't have either! You know the difference between you and me, Karl? I still got both." -Toorop 

11. The Curious Case of Benjamin Button (2008)
2000-luvun "Forrest Gump" eli elämäntarina, mutta mielestäni tässä on jopa parempi koukku kuin esi-isällään. Olin tässäkin onneksi säästynyt spoilereilta ennen elokuvan näkemistä ja elokuvan rakenne tuli yllätyksenä, joskin sen kehityksen näki kyllä nopeasti. Vaikuttava seikkailutarina, joita tulee harvemmin nykyään nähtyä. Tähtinäyttelijät Pitt ja Blancett vain varmistavan elokuvan suosion ja luultavasti tulevan kulttiaseman.

"Did you know that I was struck by lightning seven times?" - Mr. Daws


12. The Fast and the Furious (2001)
Se aito ja alkuperäinen "Hurjapäät". Teini-ikäiselle tämä oli hieno leffa. Elokuvaan oli kehitelty aivan överiksi vedetty underground-kulttuuri, jossa on paljon hienoja autoja ja nopeita naisia. Elokuvallisesti oli taas hienoa, että elokuvassa ei ollut todellista "pahista" ja myös puitteet oli luotu uskottavasti. Lisäksi Paul Walker, Michelle Rodriguez, Jordana Brewster ja Vin Diesel muodostivat toimivan yhtälön.

"I live my life a quarter mile at a time. Nothing else matters: not the mortgage, not the store, not my team and all their bullshit. For those ten seconds or less, I'm free." - Dom


13. Ocean's Eleven (2001)
Taas yksi tähtinäytteilijöitä vilisevä elokuva, mutta tässä se toimii ja elokuva on muutenkin hyvin toteutettu. Näyttelijöitä ovat mm. George Clooney, Brad Pitt, Matt Damon ja Julia Roberts. Juoni on tarpeeksi älytön ja elokuvassa ei ole missään vaiheessa kovin vakavaa otetta. Ehkä elokuva onnistui juuri itseironiansa ansiosta. Elokuva on uudelleenfilmatisointi 1960 julkaistusta samannimisestä elokuvasta.

"All right, you proved your point. You broke into my vault. Congratulations, you're a dead man." - Terry



14. K-19: The Widowmaker (2002)
Olen aina pitänyt sukellusvene-elokuvista. Niissä on helppo luoda hyvää tunnelmaa, koska ollaan yleensä niin syvällä vedessä, että ei ole minkäänlaista nopeaa pakoratkaisua hädässä. Sukellusvene-elokuvien esi-isä Das Boot on ehdottomasti yksi parhaista elokuvista ikinä ja tämäkään ei ole mikään huono elokuva. Kärsii tietysti Hollywood-näyttelijöistä, koska puhutaan Neuvostoliittolaisesta sukellusveneestä, mutta Liam Neeson ja Harrison Ford onnistuvat rooleissaan. Vuosikymmenen aliarvostettuja elokuvia.

"Hiroshima. 1.4 megatons." - Vadim Radtchenko

15. Inglourious Basterds (2009)
Omasta mielestäni Tarantinon paras ohjaus tähän mennessä (Sin Cityä ei huomioitu). Tarantino jatkoi 2000-luvulla vahvaa menoaan ja mies on tällä hetkellä Hollywoodin tunnetuimpia ohjaajia. Tarantinon elokuvissa on oma tyylinsä, joka näkyy "Kunniattomissa paskiaisissakin". Itse pidin elokuvan pitkistä kohtauksista ja omintakeisesta kuvaustyylistä. Tarantinolle tyypillisesti elokuva sisältää ylinäyttelyä, mutta koska se on tarkoituksellista, niin se ei haittaa. Brad Pittiltä vahva roolisuoritus.

"[faking Italian with a Southern accent] Bon jorno." - Lt. Aldo Raine


16. Shutter Island (2010) 
Vahvaan tunnelmaan perustuva tarina. Elokuvan loppu on monilta osin kiistelty, mutta itselleni se kolahti hyvin ja tuli vähän puskista vaikka sen piti olla ihan ilmeinen. Tämä elokuva kertoo myös siitä, kuinka Leonardo Di Caprio on pystynyt nousemaan Titanicin varjoista oikeaksi näyttelijäksi. Martin Scorsese on Tarantinon ohella Hollywoodin nykyohjaajista takuuvarma suorittaja ja lähes aina hyvän elokuvan tae.

"Baby, I love this because you gave it to me, but it is one fuckin ugly tie." - Teddy Daniels 



17. Vicky Cristina Barcelona (2008)  
Pistin tämän listalle osoittamaan, että elokuva voi olla hyvä ilman aseita ja räjähdyksiäkin. Elokuva on Woody Allenin ohjaama ja sisältää useita kauniita naisia kuten Scarlett Johanssonin, Penélope Cruzin ja Rebecca Hallin. Käsikirjoitus on täysin oman kastissaan kun puhutaan uskomattomista tapahtumista ja kohtaamisista, mutta jälleen kerran siitä on saatu hyvää materiaalia kiinnostavan elokuvan tuottamiseen.

"During the conversation, an awkward moment occurred." - Narrator


18. Der Untergang (2004)
Suomessa tunnettu "Perikatona". Erittäin vahvasti tositapahtumiin perustuva tarina natsi-Saksan viimeisistä hetkistä. Sisältää paljon järkyttäviä asioita ja on viimeisen päälle viimeistelty elokuva. Bruno Ganzin roolisuoritus Adolf Hitlerinä olisi vahvoilla jos mietittäisiin vuosikymmenen parasta näyttelysuoritusta. Se, että elokuva ei ole Hollywood-elokuva vaan autenttinen saksalaisten näyttelemä elokuva, tekee elokuvasta todentuntuisemman ja yksinkertaisesti paremman. 

"I always make mistakes when I'm dictating." - Adolf Hitler



19.  The Bourne Ultimatum (2007)
Jason Bourne - trilogian mielestäni paras ja samalla viimeinen osa. Yleensä tämänkaltaisten elokuvasarjojen jatko-osat tuntuvat päälleliimatuilta, mutta Bourne oli vahva loppuun saakka. Elokuvassa on paljon vanhanaikaista toimintahiippailua nykyaikaisilla välineillä, mitä on nähty paljon 2000-luvulla, mutta jossa on vähemmän usein onnistuttu. Tämä ja koko elokuvasarja on ehdottomasti Matt Damonin 2000- luvun toistaiseksi vahvin suoritus.

"Get some rest Pam, you look tired." - Jason Bourne 



20. A Beautiful Mind (2001)
Hieno tarina mielenterveyden ongelmista ja aina elokuvissa kiinnostavasta aiheesta eli älykkyydestä. Russell Crowe oli ehkä parhaimmillaan juuri vuosituhannen vaihteessa tähdittäessään tätä ja "Gladiatoria". Tälle listalle olisi ollut paljon ehdokkaita, mutta oli järkevää katkaista se jossain määrin järkevässä kohdassa. "Kaunis mieli" on siihen sopiva elokuva: Näin sen jo nuorena ja silloin juuri tälläiset elokuvat tuntuivat vaikuttavilta.

"Mathematics... mathematics is never going to lead you to higher truth and you know why? Because it's boring!" - Charles



Muita mainitsemisen arvoisia elokuvia olivat mm.
Gladiator (2000)
Memento (2000)
Space Cowboys (2000) 
The Legend of Bagger Vance (2000) 
Ali (2001) 
8 Mile (2002) 
Resident Evil (2002) 
A Man Apart (2003) 
Pirates of the Caribbean: The Curse of the Black Pearl (2003) 
I, Robot (2004) 
Layer Cake (2004) 
The Chronicles of Riddick (2004) 
Troy (2004) 
Batman Begins (2005) 
Lord of War (2005) 
The Island (2005) 
Apocalypto (2006)
Children of Men (2006) 
The Da Vinci Code (2006) 
The Last King of Scotland (2006) 
V for Vendetta (2006) 
There Will Be Blood (2007) 
Body of Lies (2008) 
Quantum of Solace (2008) 
The Other Boleyn Girl (2008) 
The Dark Knight (2008)
Avatar (2009) 
Moon (2009) 
The Road (2009)
Green Zone (2010)
The Book of Eli (2010) 

Aika Hollywood valtainen vuosikymmen oli jälleen kerran. Mutta jos nyt rehellisiä ollaan, niin kyllä niitä tulee eniten katseltua ja taas kotimaisista elokuvista ei nyt oikein voi edes puhua samassa yhteydessä. Jätin sentään joitakin näennäisen hyvin menestyneitä elokuvia sivuun.
 

3 kommenttia:

  1. Itselläkin kaksi tornia jäänyt LOTR trilogiasta suosikiksi. Ainoa trilogian osa josta hankin jopa pelin konsolille.

    VastaaPoista
  2. Wausaa loistolista! Pitch Black on ihan uskomattoman hyvä elokuva. Jännä että kaksi tornia oli suosikki kolmesta suuresta, se on usein monilla viimeisenä!

    VastaaPoista
  3. Yleensä elokuvissa suuret taistelut on roskaa, mutta tässä kahdessa tornissa ne tuntui vaikuttavilta silloin joskus. Muutenkin ihan kiva elokuva.

    VastaaPoista