torstai 30. joulukuuta 2010

Elokuva-arvostelut: Skyline (2010) ja Buried (2010)

Skyline esittäytyi Suomessa näyttävillä trailerilereilla ja postereilla. Olin itsekin menossa katsomaan elokuvaa, mutta se saikin aivan järkyttävän huonoja arvosteluja ja se jäi sitten siihen. Nyt sain videolta katseltua elokuvan ja eihän se vaan voinut olla hyvä, vaikka halusinkin todistaa muiden mielipiteet vääriksi. Elokuvassa oli kyllä muutama kohtuu tunnettu näyttelijä kuten Eric Balfour ja David Zayas. Balfourista nyt sanottakoon, että en ole vakuuttunut oikein mistään miehen näyttelijäntyöstä, vaikka tässä seurassa hän jopa tuntui poikkeuksellisen ammattitaitoiselta. Vielä aluksi erehdyin jostain syystä luulemaan Scottie Thompsonia Jessica Bieliksi ja hämmästelin, kuinka hän on voinut suostua tällaiseen elokuvaan. Elokuvaa tehtiin kohtuullisen pienellä budjetilla (10 miljoonaa dollaria) siihen nähden, että se sisältää paljon melko laadukkaita erikoistehosteita.

Skylinen suurin ongelma on sen juonen ääretön kliseisyys ja väkinäinen näyttely. Jollain tapaa elokuvasta paistaa, kuinka amatöörikäsikirjoittajat ja -näyttelijät ovat päässeet samaan veneeseen laadukkaiden visuaalisten tuottajien kanssa. Ajatus alienien invaasiosta ja vihamielisyydestä on toteutettu hienosti, mutta koko toinen ajatus hienostohotellissa murehtivista ja suhdekriisejä omaavista hahmoista ei toimi. Elokuva saa kaikki tapahtumat näyttämään niin äärimmäisen epätodenmukaiselta ja epäuskottavalta. Toki tässä täytyy antaa vähän anteeksi kokemattomilla näyttelijöillä ja muuten vaan vähän heikolla käsikirjoituksella. Annan elokuvalle 3/10 tähteä. Sivuhuomautuksena Balfourin oikean olkapään tatuoinnin jatkuva esittely oli aika koomista. Tatuointi olikin itse Kat Von D:n tekemä, jotta ei ollutkaan ihme, että se oli koko ajan ruudussa.


Skyline IMDb:ssa (Käyttäjien arvosana 4,6)


Buried on yhden miehen (Ryan Reynolds) näyttelemä kokopitkä elokuva. Elokuvassa Reynolds on haudattu maan alle puiseen laatikkoon. Koko elokuvan ajan pysytään visusti tämän laatikon sisällä ja lähes ainoa toiminnallisuus on siinä, kun "Paul Conroy" löytää puhelimen ja yrittää sillä järjestää itseään ulos maan sisästä. Elokuva on ennakkoon hyvin vaikeasti toteutettavissa niin, että katsojan mielenkiinto todellakin pysyy koko 95 minuuttisen ajan yllä. Siinä se kuitenkin onnistui mainiosti. Elokuvan budjetti oli jopa hämmästyttävän iso (2-3 miljoonaa dollaria) siihen nähden, mitä se oikeasti sisälsi. Taitaa näyttelijöiden ja ohjaajien palkat olla aivan pilvissä. Buried oli lähes floppi amerikassa, mutta euroopassa se on tuottanut moninkertaisesti.

Tällaisen elokuvan tekemiseen liittyy monia haasteita ja niistä kaikista ei täysin Buried mene läpi. Elokuva sisältää jopa pieniä, mutta huomattavia virheitä (kuten puhelimen akunkeston vaihtelu). Lisäksi useimmat puhelinkeskustelut eivät sisältäneet minkäänlaista ymmärrystä ja elokuva antaa muutenkin heikon kuvan siitä, miten tavalliset ihmiset suhtautuvat toisen hätään. Toki tämä on ymmärrettävä pakollisen draaman keinona, sillä muuten puisessa laatikossa on vaikeaa kehitellä ihmeellisempiä juonikuvioita. Annan 7/10 tähteä.


Buried IMDb:ssa (Käyttäjien arvosana 7,5)

Elokuva-arvostelut: Saw VII (2010) ja Winter's Bone (2010)

Saw VII on jatkoa jokavuotiselle perinteelle uudesta Saw:sta. Ilmeisesti viimeiseksi Saw:iksi jäävä seitsemäs versio julkaistiin teattereissa 3d:nä. Juoni oli pohjimmiltaan sama kuin joka kerta aiemminkin eli ihmiset joutuvat ansoihin ja heidän tai jonkun muun on tehtävä uhrauksia, jotta ihmiset vapautuisivat ansoistaan. Ensimmäisellä katsomiskerralla Saw voi aiheuttaa pienen alkujärkytyksen, mutta aika nopeasti silpomisväkivaltaankin turtuu. Elokuvassa esiintyy jälleen jo elokuvasarjan alussa kuollut Jigsaw eli Tobin Bell. Ja jälleen moraalisesti väärin toimineet ihmiset joutuvat maksamaan teoistaan. Tällä kertaa elokuvassa käydään useita pienempiäkin tarinoita ja ansoja läpi. Elokuvasarja ei suuremmin juhli juonellisilla ansioilla, mutta on silti kerännyt aktiivisen yhteisön.

Alkuun Saw pystyi yllättämään ansojen lopputuloksilla, mutta nyt nekin näkee jo aika helposti. Tällä kertaa ansoista on pyritty tekemään poikkeuksellisen kuolettavia ja entistäkin pienempi osa selviytyy "peleistä". Tietyllä tapaa elokuva elokuva pyrkii nitomaan aikaisempien elokuvien tapahtumia yhteen ja saavuttamaan loppuratkaisun, mutta silti elokuvasta lopulta elokuvasta jää tunne, että se jää kesken. Yhteenvetona elokuvasta voin sanoa, että hyvin pitkälle sain sitä, mitä odotinkin. Annan 5/10 tähteä.


Saw VII IMDb:ssa (Käyttäjien arvosana 5,8)


Winter's Bone synkkä ja realismiin pyrkivä kertomus 17-vuotiaasta tytöstä, jonka huumeita valmistava isä katoaa ja joka hänet on löydettävä pitääkseen suvun omistaman maatilan itsellään. Tytöllä on mielenterveysongelmista kärsivä äiti ja kaksi nuorempaa sisarusta, joista hän pitää huolta. Tyttöä elokuvassa esittää Jennifer Lawrence. Lawrence on jo saanut runsaasti tunnustusta roolistaan ja hän on mm. vahva ehdokas kultaisen maapallon voittajaksi roolistaan. Elokuva on toteutettu pienellä budjetilla ja se esittää hahmojen elämän mahdollisimman lohduttomana ja synkkänä. Kriitikot ovat suorastaan ylistäneet elokuvaa ja se kerää varmasti muutamia Oscar-ehdokkuuksia.

Koko elokuvasta jää tunne, että se nojaa hyvin vahvasti Lawrencen erittäin vahvaan näyttelyyn. Voisin kuvitella kaikkiin muihin rooleihin tusinan muita vaihtoehtoja, mutta pääosan esittäjäksi tuotantotiimi on kyllä löytänyt todellisen helmen. Lawrencen rooli elokuvassa menee heittämällä muistettavimpiin naispäärooleihin ikinä. Silti elokuvan juoni jotenkin lässähtää ja elokuva välillä suorastaan liioittelee kohtauksissaan vaikka pyrkii realistiseen otteeseen. Annan elokuvalle 7/10 tähteä. Tänä vuonna ei ole juurikaan nähty merkittäviä naispäärooleja ja pidän väärytenä jos Lawrencea ei vähintään oteta ehdokkaaksi Oscar-palkinnon saajaksi.


Winter's Bone IMDb:ssa (Käyttäjien arvosana 7,5)

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Elokuva-arvostelu: Prince of Persia: The Sands of Time (2010)

Prince of Persia oli etukäteen vuoden 2010 suurimpia elokuvajulkaisuja. Elokuva perustuu samannimiseen videopeliin ja on eräänlainen fantasiaseikkailuelokuva, joka sisältää mystiikkaa ja toimintaa. Elokuvan tähtiä ovat prinssi Dastania esittävä Jake Gyllenhaal, prinsessa Taminaa esittävä Gemma Arterton ja kuninkaan veljeä esittävä Ben Kingsley. Elokuvaa suunniteltiin pitkään ja sen oli alunperin tarkoitus ilmestyä jo vuotta aikaisemmin. Elokuvan budjetti oli massiiviset 200 miljoonaa dollaria ja se oli yksi vuoden tuottavimpia elokuvia. Kriitikot pitivät elokuvaa keskinkertaisena: se ei tuonut mitään uutta lajityypille, mutta se oli parempi kuin aiemmat yritykset tehdä videopeleistä elokuvia.

Pidin elokuvaa viihdyttävänä ja jopa keskivertoa parempana seikkailuelokuvana. Gyllenhaal ja Arterton sopivat hyvin rooleihinsa ja keskinäinen kommunikointi oli toimivaa. Elokuvasta oli onneksi pahimmat imelyydet jätetty pois, vaikka jälleen oli pakollisia pahistaisteluja ja lopussa oli jälleen pitkä taistelu suurinta pahista vastaan kuten niin monessa elokuvassa aikaisemminkin. Lopputuloksenkin näki taas jo kaukaa. Onneksi elokuvan visuaalinen toteutus pelasti paljon. Lavasteet ja puvustus olivat aivan viimeisen päälle, niin kuin näin isobudjettisessa elokuvassa sopii odottaakin. Erityisesti pikarin ajan hiekan käyttäminen oli toteutettu näyttävästi ja toimivasti. Näin saatiin ennakkoon melko vaikea asia toteutettua hyvin.

Elokuva ei kuulu muistettavimpien taideteosten joukkoon, mutta täyttää paikkansa hyvin kertakäyttöisenä viihteenä. Itselläni oli melko alhaiset ennakkokäsitykset elokuvasta ja siten tämä pääsi jopa vähän yllättämään. Erottuu kuitenkin selkeästi edukseen suurten seikkailuelokuvien joukosta. Elokuva sopii Disneyn nykytyylin mukaan myös vanhempien katsojien seurattavaksi. Annan 7/10 tähteä.


Prince of Persia: The Sands of Time IMDb:ssa (Käyttäjien arvosana 6,7)

tiistai 28. joulukuuta 2010

Sarja: The Wire Season 4 (2006)

The Wire on eräs nerokkaimmista sarjoista, mitä televisio on nähnyt. Sarjaa tuotti HBO ja sitä tehtiin 5 tuotantokautta välillä 2002-2008. Omia suosikkejani ovat ehdottomasti sarjan kolmas ja neljäs kausi. Neljännellä kaudella keskityttiin Baltimoren koulutusjärjestelmään, pormestarinvaaleihin ja jatkettiin sotaa huumejengejä vastaan. Kaudella mm. tutustuttiin edellisten kausien jengiläisten lapsiin ja näytettiin heidän etenemistään koulutusjärjestelmässä. Entisten kausien päähahmoja kuten Omaria, Bunny Colvinia ja Jimmy McNultya kuljeteltiin enemmän sivussa. Sen sijaan Marlo Stanfieldin ohjaama jengi pääsi isompaan osaan ja ottamaan roolia mm. täyttämällä autiotalot Chrisin ja Snoopin murhaamilla ihmisillä. Sarjan on luonut David Simon ja se on voittanut lukuisia arvostettuja palkintoja. Sitä pidetään yleisestikin yhtenä parhaimmista sarjoista, mitä on koskaan tehty.

The Wirea on ehkä alkuun vaikea seurata, sillä sen jokaisessa jaksossa kuljetetaan useita pieniä tarinoita. Neljännellä tuotantokaudella näitä tarinoita olivat mm. Tommy Carcettin ja Clarence Roycen vaalikampanjat, neljän lapsen tarinat (Dukie, Randy, Michael ja Namond), Marlon ja hänen muskeleiden (Chris ja Snoop) tekemät murhat, rikospoliisien ja ylemmän johdon (Daniels, McNulty, Ervin Burrell, Kima Greggs, Lester Freamon jne.) tutkinnat, Bubblesin elämä kaduilla, Omarin ryöstöt, Dennis Wisen nyrkkeilysali ja Colvinin johtama erikoiskoululuokka. Näiden lisäksi on vielä lukuisia muita keskeisiä hahmoja ja kauden täydelliseen ymmärrykseen tarvitaan tietoa edellisistä kausista. Sarja esittää myös politiikkaa eri tasojen välillä. Varsinkin rikospoliisin ja pormestarin toimiston välillä käydään paljon tapahtumia läpi.


Kauden mielenkiintoisinta antia olivat lopulta neljän koulupojan tarina ja Marlon nouseminen valta-asemaan. Erityisesti Chrisin ja Snoopin työskentely ammattimaisina ja kylmäverisinä tappajina oli huomattavaa. Neljäs kausi oli 13 jakson mittainen, mutta aikaväli ensimmäisen ja viimeisen jakson välillä tuntui valtavalta. Tätä kuvataan erityisesti neljän koulupojan kautta, jotka ovat ensimmäisessä jaksossa aloittamassa koulua "viattomina". Lopulta koulun päätyttyä kukin pojista on ottanut ratkaisevan askeleen elämässään kohti tulevaisuutta. Myös "viattomuus" on hyvin pitkälle kadonnut. Se miten sarja pystyy tekemään tämän näyttämällä vain pätkiä heidän elämästään joka jaksossa on hämmästyttävää. Myös pormestarinvaalit ja niiden lopputulokset pystytään esittämään hämmästyttävän monipuolisesti todella lyhyessä ajassa.


HBO:n kaikista laatusarjoista pidän tätä edelleen ylivertaisena muihin nähden. Se todellakin pystyy esittämän kadun elämää ja ylemmän johtoportaan elämää uskottavasti ja näyttämään syy ja seuraus -suhteet. Kun ylimmässä johdossa tehdään merkittäviä päätöksiä, niin se myös näkyy katutasolla. Sarja pystyy esittämään tämän kaiken uskottavasti tutustuttamalla katsojan jokaiselle tasolle, mitä löytyy tältä väliltä. Esimerkiksi pormestari voi antaa käskyn rikosjohtajille, jotka antavat käskyn rikosyksiköiden päälliköille, jotka puhuvat johtaville tutkijoille, jotka kertovat tämän katutason poliiseille, jotka pidättävät kulmien johtajia, joilla on katulapsia töissä ja nämä myyvät huumeita "nisteille". Sarja pystyy ja myös esittää nämä kaikki vaiheet. Ehkä se tekee tästä niin uskomattoman hyvän. Tämä on ehdottomasti parasta, mitä olen televisiosta nähnyt. Annan 10/10 tähteä.


The Wire IMDb:ssa (Käyttäjien arvosana 9,7)

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Vuoden 2011 ennakkoon mielenkiintoisimmat elokuvajulkaisut

Tammikuu

The Rite (28.1 USA)
The Rite on tuleva kauhutrilleri, jossa amerikkalainen pappi matkustaa Italiaan manauskouluun tarkoituksenaan karkoittaa ihmisistä pahoja henkiä. Elokuvassa nähdään mm. Anthony Hopkins, Alice Braga ja Rutger Hauer. Elokuva on ruotsalaisen Mikael Håfström ohjaama, joka tietenkin asettaa jonkin verran kysymysmerkkejä elokuvan ympärille.

Helmikuu

True Grit (18.2 Suomi)
True Grift on villin lännen tarina nuoresta naisesta, joka etsii isänsä murhaajaa. Elokuvalle on jo povattu menestystä tulevassa Oscar-gaalassa. Ohjauksesta vastaavat kuuluisat Coenin veljekset ja rooleissa nähdään mm. Jeff Bridges, Matt Damon ja Josh Brolin.



Maaliskuu

Apollo 18 (4.3 USA)
Scifikauhu, jossa kerrataan syitä siihen, miksi viimeiset Apollo-lennot peruutettiin. Elokuva tehdään kohtuullisen pienellä budjetilla (5 miljoonaa dollaria), mutta kuulostaa ehdottomasti katsomisen arvoiselta. Toivottavasti nähdään myös Suomessa.

The Adjustment Bureau (4.3 USA)
George Nolfin ensimmäinen ohjaustyö, joka vaikuttaa trailerin perusteella mahdollisesti varsin laadukkaalta tuotokselta. Elokuvaa tähdittävät Matt Damon, Emily Blunt ja Anthony Mackie. Elokuva on 65 miljoonan dollarin trilleri.

5 Days of August (maaliskuussa USA)
Renny Harlinin ohjaama sotaelokuva Venäjän ja Georgian konfliktista. Elokuvaa tähdittävät mm. Val Kilmer, Andy Garcia ja Mikko Nousiainen. Elokuvan tapahtumissa keskitytään amerikkalaisen kuvaajan näkökulmaan sodasta. Elokuvan budjettikin oli suomalaiselle ohjaajalle mukavat 20 miljoonaa dollaria.

Huhtikuu

Limitless (1.4 Suomi)
Limitless on elokuvana todennäköisesti hyvin kertakäyttöistä lauantai-illan viihdettä, mutta toivottavasti se tekee edes sen laadukkaasti. Elokuvassa tekstisuunnittelija saa mahdollisuuden (jonka myös käyttää) hankkia itselleen supervoimia. Elokuvaa tähdittävät Bradley Cooper ja Robert De Niro, jotka eivät herätä mitään suurta luottamusta.

Sanctum (1.4 Suomi)
James Cameronin tuottama toimintadraama. Elokuvassa valtavasta vedenalaisesta luolasta tulee ihmisloukko, kun maanpinnalla alkaa myrskyämään. Perustuu tositapahtumiin, mutta ei sisällä nimekkäitä Hollywood-näyttelijöitä.

Haywire (22.4 USA)
Hayware kertoo naispuolisesta sotilaasta, joka hautoo kostoa sen jälkeen, kun hänet on petetty ja lavastettu kesken taisteluoperaation. Toimintatrilleri sisältää lukuisia rutinoituneita Hollywood-näyttelijöitä kuten Ewan McGregor, Bill Paxton ja Antonio Banderas. Pääosassa nähdään tuntemattomampi kamppailulajimestari Gina Carano. Varmaan aika perustrilleri tulossa.

Fast Five (29.4 USA)
Odotettu jatko-osa Fast and Furious -sarjalle. Pääosissa tutusti Vin Diesel ja Paul Walker. Menossa mukana myös Dwayne Johnson ja Jordana Brewster. Varmasti kovaa vauhtia luvassa jälleen.

Battle: Los Angeles (29.4 Suomi)
Elokuvavuosi 2011 sisältää paljon muukalaiselokuvia ja tämä lienee yksi isoimmilla budjeteilla toteutettu. Elokuvassa on kohtuu nimekkäät näyttelijät ja näistä Michelle Rodriguez on ehdottomasti maininnan arvoinen. Elokuva on todellakin budjetiltaan (100 miljoonaa dollaria) vuoden isoimpia tapauksia. Elokuvan käsikirjoituksessa LA:ssa taistellaan avaruudesta tulevia muukalaisia vastaan.

Toukokuu

Melancholia (26.5 Tanska)
Melancholia on tanskalainen elokuva, jota on saatu tähdittämään Kirsten Dunst ja Kiefer Sutherland. Elokuvan juoni ja ohjaaja ei tähän mennessä täysin vakuuta, mutta toivottavasti elokuva pystyy olemaan skandinaaviseen tyyliin positiivisella tavalla erilainen.

Kesäkuu

Super 8 (10.6 USA)
J.J. Abramsin ohjaama scifijännäri, jonka trailerissa mystinen olento/voima karkaa junavaunusta, joka on vuonna 1979 matkalla Area 51:ltä poispäin. Näyttelijöillä ei ole juuri aiempia meriittejä, mutta J.J. Abrams taannee loppukädessä laadun. Elokuvan 45 miljoonan dollarin budjetti takaa myös sen, että tullaan näkemään ainakin jonkin verran lajityypille tyypillistä erikoistehosteiden esittelyä.

Heinäkuu

Cowboys & Aliens (29.7 USA)
Yksi vuoden odotetuimpia elokuvia. Näyttelijöinä mm. Harrison Ford, Daniel Craig, Olivia Wilde ja Sam Rockwell. Elokuvassa ovat jälleen aiheena avaruusalukset. Tällä kertaa vihamieliset alukset ihmeellisine välineineen laskeutuvat villiin länteen, josta löytynee sankariainesta. Elokuvan ohjaa Iron Maneista tuttu Jon Favreau.

Elokuu

The Darkest Hour (5.8 USA)
Lähes tuntemattomilla näyttelijöillä varustettu scifikauhu, jossa ryhmä lapsia pakenee alieneita Venäjällä. Elokuvassa hämmästyttää sen 44 miljoonan dollarin budjetti.

Dream House (30.8 USA)
Jim Sheridanin ohjaama trilleri/draama, jota tähdittää Daniel Craig, Rachel Weisz ja Naomi Watts. Elokuvan budjetti on 55 miljoonaa dollaria ja se kertoo perheestä, joka huomaa uuden ostamansa talon sisältävän synkän historian.

Lokakuu

Real Steel (7.10 USA)
80 miljoonan dollarin suurtuotanto, jossa näyttelevät mm. Hugh Jackman, Evangeline Lilly ja Kevin Durand. Elokuva on visio tulevaisuuden nyrkkeilyottelusta, jossa miesten sijaan ottelevat koneet. Tämän toteutus visuaalisesti uskottavana lienee haaste nykyaikaisillekin tietokoneille. Konsepti on kuitenkin melko tuore ja mielenkiintoinen.

The Thing (14.10 USA)
Uusintaversio legendaarisesta vuoden 1982 samannimisestä elokuvasta. Elokuvan budjetti on iso ja yleisesti koko elokuvan ajatus huutaa tulevaa pettymystä, mutta annetaan sille mahdollisuus. Liian vähän on tehty scifikauhua tästä aiheesta.

Contagion (21.10 USA)
Toimintatrilleri, jossa maailmaan iskee tappava virus ja CDC palkkaa ryhmän tutkijoita keksimään parannuskeinoa. Elokuvassa nähdään Matt Damon, Marion Cotillard, Gwyneth Paltrow, Kate Winslet, Jude Law, Laurence Fishburne ja lista jatkuu vain. Tähtiä komentamassa on myös vähemmän yllättäen Steven Soderbergh.

Joulukuu

Hugo Cabret (9.12 USA)
Martin Scorsesen ohjaus, jossa kuvataan jälleen vähän vanhempaa elämäntyyliä. Tarinassa  esitellään orpo lapsi, joka asuu rautatieasemalla 1930-luvun Pariisissa. Elokuvassa toimivat näyttelijöinä mm. Jude Law, Christopher Lee, Chloe Moretz ja Richard Griffiths. Jo pelkästään Scorsesen läsnäolo tekee elokuvasta yhden vuoden odotetuimmista.

The Girl with the Dragon Tattoo (21.12 USA)
Yksi ensi vuoden kohutuimpia elokuvia. Julkaisuajankohta viittaa myös vahvasti siihen, että elokuvalla on tarkoitus menestyä vuoden 2012 Oscar-gaalassa. Elokuvassa on lukuisia laatuluokan näyttelijöitä kuten Rooney Mara, Daniel Craig ja Christopher Plummer. Elokuvan ohjaa David Social Network Fincher. Elokuva perustuu myös suosittuun ruotsalaiseen kirjaan. Itse en odota elokuvalta ihmeempiä, mutta varmaan se on katsottava tavalla tai toisella.

Iron Sky (1.1.2012 Suomi)
Timo Vuorensolan ohjaama kansainvälisille markkinoille tehty kotimainen elokuva, joka sisältää lukuisia tunnettuja Hollywood-näyttelijöitä. Elokuvan 6,5 miljoonan dollarin budjettikin on Suomen mittakaavassa valtava. Elokuvassa kuun pimeälle puolelle toisen maailmansodan aikana matkustaneet natsit palaavat vihamielisinä takasin maan pinnalle. Odotukset elokuvasta ovat korkeat ja pienenkin osan toteutuminen tekee elokuvasta onnistuneen.

Elokuvat, joiden julkaisupäivästä ei ole vielä tietoa

xXx: The Return of Xander Cage
Vin Diesel on viime aikoina tehnyt uusintaversioita vanhoista menestyselokuvistaan hyvällä toteutuksella. xXx on luultavasti jälleen toiminnantäytteinen ja odotukset ovat korkealla, sillä elokuvan ohjaa alkuperäisten elokuvien ohjaaja Rob Cohen. Myös Samuel L. Jackson rooli elokuvassa on jo varmistunut.

The Killer Elite
The Killer Elite on tarina Navy Sealista, joka palaa eläkkeeltä auttaakseen ystäväänsä. Elokuvassa nähdään lukuisia toimintatähtiä kuten Jason Statham, Robert De Niro, Dominic Purcell, Clive Owen ja Adewale Akinnuoye-Agbaje. Elokuva on Gary McKendryn esikoisohjaus ja elokuva on luultavasti varsin perinteinen perustoimintatrilleri.

The Legend of Hell's Gate: An American Conspiracy
Tarina siitä, kuinka Texasilainen järvi sai nimen "Hell's Gate". Elokuvassa nähdään sivurooleissa lukuisia laatunäyttelijöitä kuten Summer Glau, Jim Beaver ja Glenn Morshower. Päänäyttelijät eivät ole mitään omia suosikkeja, mutta konsepti kuulostaa silti riittävän mielenkiintoiselta. Elokuva sijoittuu 1870-luvun Amerikkaan.

Perfect Sense
Perfect Sense:ssä kiinnostavat lähinnä näyttelijät: Rooleissa ovat mm. Ewan McGregor, Eva Green ja Connie Nielsen. Muuten elokuva on luultavasti perinteinen rakkaustarina.

Bringing Up Bobby
Bringing Up Bobby kuulostaa mielenkiintoiselta yhdistelmältä: Famke Janssen ohjaamassa ja Milla Jovovich, Bill Pullman ja Marcia Cross näyttelemässä. Elokuvassa entiset rikolliset yrittävät paeta menneisyyttään.

Dark Tide
Dark Tide on Halle Berry tähdittämä trilleri, jossa sukellusopettaja palaa syviin vesiin kohdattuaan aiemmin lähes kohtalokkaaksi osoittautuneen valkohain. Elokuvan budjetti on noin 15 miljoonaa dollaria. Sukelluselokuvat ovat usein mielenkiintoisia. Toivottavasti tämä ei tee poikkeusta.

The Awakening
The Awakening on melko pienen (3 miljoonaa dollaria) budjetin kauhuelokuva, jota on saatu tähdittämään Rebecca Hall ja Dominic West. Elokuva sijoittuu 1920-luvun Englantiin 1.maailmansodan jälkeiseen aikaan.

Lisäksi luvassa on mm. Lana ja Andy Wachowskin yhteisprojekti, jossa Will Smith on näyttelijänä ja Bosnialainen sotatarina, jonka ohjaa Angelina Jolie. Orlando Bloom esittää moraalitonta lääkäriä elokuvassa The Good Doctor ja Universal Soldier:lle on suunnitteilla jatko-osa. Lisäksi Battlestar Galacticasta tehdään elokuvaversio ja Commandosta uusintaversio.

perjantai 24. joulukuuta 2010

A movie review: Clash of the Titans (2010)

Clash of the Titans is a remake of the 1981 film of the same name. The movie's plot is about Greek myths, which for example includes angry gods and huge creatures. The movie has many Hollywood stars such as Sam Worthington, Liam Neeson, Gemma Arterton and Mads Mikkelsen, but still, the movie fails to impress in almost any possible way. It's really trying to be visually impressive, but too much is just too much. The movie critics have also been giving the film mainly poor reviews, but the big audience bought the story and the film has been a huge success in theaters.

I quess this film is probably made for children or adults, who have a little child in their mind. The film has a love story, a bad guy and a hero. Why change a concept that works? The story lacks to have any original idea, but with good actors it does what its suppose to do. On the other hand, I could almost smell the money that the producers of this movie had in mind, when I was watching this. When I had watched this movie for 10 minutes, it just was all too clear how this movie would end. Thats why watching this movie was a bit annoying and boring for me.

However, Clash of the Titans was one the biggest success-stories of the year in theaters and with all those people this movie must have something. Even thought you want to say that it was a bad film in all ways, you still have to see it. The subject of the movie is really that interesting. The good actors quarantees that this film can not be terribly bad. I give 4/10 stars for this.


Clash of the Titans in IMDb (User rating 5,9)

A movie review: The American (2010)

The American is a thriller film starring George Clooney. The movie is Anton Corbijn's second full-length film (the first one was Control from 2007). Corbijn has been previously known mainly from music-related films like music videos for Metallica and U2. The American is best known for its beautiful filming locations and for the women that Clooney deals with. Generally, the movie is pretty dark and especially Clooney doesn't smile too often. On the other hand, the makers of The American has found many beautiful, but less known female actors from Europe. One of those is Finnish actor Irina Björklund, who got a role that lasts just few minutes (but that's still remarkable). The budget of The American was 20 million dollars and it has gathered almost 65 million dollars by the gross revenue.

Filming of The American took place mainly in a small town in Italy. This way the movie portrays also Italian lifestyle. The main thing is, however, how Clooney acts as "Jack", who is an aged assassin. Jack has been thinking of quitting the job because of getting some traumatic experiences and he also wants to "settle down". In a leading role, Clooney is classy and performs solid acting. Despite that, this film may just show how acting has become a little too routined for Clooney. Women, who are crowding around Clooney are stunningly beautiful, but they're good actors also. The movie left a feeling, that it's been made with style and good taste.

Overall, I thought the movie was well executed and good acting covered some of the small problems I had with the script. In my papers, this film may be an underdog when talking about the best movies of the year. It's also worth mentioning, that Björklund does a good job and she stands out in spite of her small role. I give 8/10 stars for this.


The American in IMDb (User rating 6,6)

torstai 23. joulukuuta 2010

Elokuva: Salt (2010)

Salt on klassinen Angelina Jolien tähdittämä agenttiseikkailu, jossa Amerikkalaisten perivihollisina esitetään jälleen Pohjois-Korea ja Venäjä. Elokuva sisältää paljon toimintakohtauksia ja "yllättäviä" juonenkäänteitä, jossa ihmiset eivät olekaan ihan sitä miltä näyttävät. Elokuva jatkaa osittain ehdottomasti siitä, mihin Angelina Jolie Lara Croftin roolissaan jäi. Samalla elokuva on The Touristin kanssa ensimmäinen Jolien kunnon rooli pariin vuoteen. Saltin budjetti oli 110 miljoonaa dollaria ja se oli menestys elokuvateattereissa. Kriitikoiden mielipiteet elokuvasta jakutuivat kahtia.

Salt tuskin edes yrittää kovasti olla mitään muuta kuin yksi toimintaelokuva muiden joukossa. Elokuvan lähes ainoa koukku oli ottaa Angelina Jolie esittämään pääroolia. Siinä hän tekee parhaansa ja jälki on ammattimaista. Ylipäätään näyttelijöissä ja heidän näyttelemisessään ei ole juurikaan sanottavaa. He vain ovat lähes tekemättömän paikan edessä kun elokuvan juoni oli sitä mitä oli. Käsikirjoituksesta voisi sanoa, että se on hyvin amerikkalainen: ensin ammutaan ja sitten ihmetellään, että miksi ammuttiin. Lisäksi viholliset eivät juuri voisi olla ilmiselvempiä.

Elokuva menee hyvin kertakäyttöisenä ja aivottomana toimintaviihteenä. Se sisältää paljon toimintakohtauksia, mutta tarjoaa kovin vähän uusia keinoja tai menetelmiä. Evelyn Salt ei onnistu tarjoamaan toimintasankarina tarpeeksi omaperäistä näkökulmaa. Joliekin vaikuttaa elokuvassa aavistuksen kuihtuneelta ja ei tällä kertaa täysin vakuuta toimintasankarina. Elokuvasta on tehty monia eri versioita, joissa on kaikissa erilainen loppuratkaisu. Itse katsoin ohjaajan version. Annan 5/10 tähteä.


Salt IMDb:ssa (Käyttäjien arvosana 6,5)

The best movie posters of 2010