keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Akmareul boatda aka I Saw The Devil (2010)

"I Saw The Devil" on melko tunnetun eteläkorealaisen ohjaajan Jae-woon Kim:n uusin ohjaus. Miehen aikaisempaan tuotantoon kuuluvat muun muassa länsimaissakin melko tunnetut elokuvat "A Tale Of Two Sisters", "A Bittersweet Life" ja "The Good, the Bad, the Weird". Jee-woon Kim (joka tunnetaan länsimaissa myös nimellä Kim Ji-woon) lienee tällä hetkellä yksi tunnetuimpia aasialaisten ohjaajia. Uusin elokuva "I Saw The Devil" on sarjamurhaajasta kertova kostoelokuva. Sitä tähdittävät filmitähdet Byung-hun Lee (näytellyt mm. Joint Security Area ja G.I. Joe: The Rise of Cobra) ja Min-sik Choi (mm. Lady Vengeance ja Oldboy).


Elokuvan jokainen kohtaus vaikutti hyvin viimeistellyltä ja elokuvan katsomista ajatellen tyylikkäästi tehdyltä. Tarina oli melko pitkä (elokuvan kesto n. 2h 20min), mutta se piti otteessaan läpi koko elokuvan ja mukana ei ollut yhtäkään "turhaa" kohtausta. Molemmat elokuvan päänäyttelijöistä Byung-hun ja Min-sik tekevät erittäin hyvät ja muistettavat roolisuoritukset. Myös hahmot ovat mielenkiintosia ja edustavat äärisuuntauksia. Elokuvassa on taustat kunnossa ja se sisältää myös lukuisia muistettavia sivuhenkilöitä. "Elokuvataide" (cinematography) on parhaita mitä olen pitkään aikaan nähnyt.

Vaikka elokuva on toteutettu mestarillisesti ja antaa laadukkaan kuvan itsestään jo pelkästään ohjaustyylin puolesta, niin elokuvaa ei voi suositella läheskään jokaiselle. Se on niin k-18 -elokuva, kuin vain voi olla. Se käsittelee arkoja aiheita (jotka ovat juuri elokuvissa usein niin mielenkiintoisia) ja sisältää paljon väkivaltaa ja mm. sellaista kidutusta, jota itse pidän lähes pahimpana mahdollisena. Kaikki tämä on toteutettu äärimmäiseen realismiin pyrkien. Sanoisin, että hyvän katselukokemuksen saadakseen täytyy olla jo jonkin verran paatunut kauhu- ja väkivaltaelokuvien seuraaja.


Elokuva on toteutukseltaan ja ajatukseltaan hyvin erilainen kuin aiemmin näkemäni elokuvat. Se teki siitä mielenkiintoisen lähestyttävän ja lopulta hyvin tyhjentävän kokemuksen. Elokuvan aiheesta otetaan kattavasti irti kaikki mahdollinen ja homma pysyy kuitenkin hyvin hallussa. Ehkä joissain tilanteissa ratkaisut olivat jo kierolla ja sadistisellakin ajattelutavalla vähän käsittämättömiä, mutta ehdottomasti oman genrensä parhaita elokuvia, joita olen nähnyt.


Akmareul boatda IMDb:ssa (Käyttäjien arvosana 7,8)
Tomatometer: 81%
Metascore: 67/100
Omat pisteet: 8/10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti