The Girl with the Dragon Tattoo (2011)

The Girl with the Dragon Tattoo on tunnetun ohjaajan David Fincherin ja käsikirjoittaja Steven Zaillianin tulkinta ruotsalaisen Stieg Larssonin samannimisestä romaanista. Useissa yhteyksissä tätä "Hollywood"-tulkintaa verrataan ruotsalaiseen "ainoaan ja alkuperäiseen" Män som hatar kvinnor-elokuvaan, jonka ohjasi tanskalainen Niels Arden Oplev parisen vuotta sitten. Tällä jättibudjetilla oli kuitenkin mahdollisuus olla uskottava. David Fincher lienee juuri tällä hetkellä yksi maailman parhaista elokuvaohjaajista. Lisäksi käsikirjoittaja Zaillianin käsissä tuntemattomampikin alkuperäiskirjoitus muuttuu todistettavasti kullaksi (aikaisempia käsikirjoituksia mm. Schindler's List, Mission: Impossible, Gangs of New York, Moneyball jne.).

The Girl with the Dragon Tattoo:n näyttelijävalinnat ovat herättäneet paljon keskustelua. Erityisesti naispääosan esittäjästä ollaan kiistelty. Lopputulos lienee kuitenkin useimpia miellyttävä. Harvoin jos koskaan tehdään edes lähemmäs 100 miljoonan dollarin elokuva, jossa pääosaa esittelee nainen. Tässä tapauksessa pääosa on tosin jaettu sekä Rooney Maran että Daniel Craigin välillä. Naispääosan rooli on juuri tässä tapauksessa vaativa ja vaatii käytännössä syvällistä otetta ja suuremman luokan omistautumista. En itse ajatellut elokuvan aikana kertaakaan "Lisbeth Salanderin" rooli olisi näyteltyä, vaan se tuli Maralta ihan luonnollisesti. Tämä suoritus taustat huomioiden voidaan laittaa onnistumiseksi ja palkitsemisenkin arvoiseksi.

The Girl with the Dragon Tattoo:n rikosaiheinen juoni on pohjimmiltaan melko perinteinen ja jossain määrin ennalta-arvattavakin. Huomattavasti mielenkiintoisempaa onkin seurata päähenkilöiden yksityiselämää. Tässä korostuu sekä Maran että Craigin erittäin hyvät roolisuoritukset. En voi (enkä edes halua) verrata sitä Michael Nyqvistin ja Noomi Rapacen vastaaviin. Yksittäisenä elokuvana The Girl with the Dragon Tattoo kantaa juuri näiden kahden näyttelijän suorituksilla koko sen pitkän (2h 40min) kestonajan. On hyvin mielenkiintoista nähdä toteutuuko alkuperäinen ajatus, jossa millenium-trilogian kaikki osat kuvattaisiin ja vielä näillä näyttelijöillä.

Kokonaisuutena pidin elokuvaa erittäin hyvänä. Erityisesti synkkä tunnelma oli mainitsemisen arvoista ja nimenomaan positiivisessa mielessä. The Girl with the Dragon Tattoo on kuvattu Ruotsissa ja taustalla pyörii koko ajan ristiriita englannin käytön ja skandinaavisten maisemien välillä, mutta ymmärrän kuinka juuri tätä ympäristöä tarvitaan tunnelman luomiseen. Hassuinta onkin se, kuinka vahvasti Craig ja Mara käyttävät kuitenkin englannissaan skandinavialaista aksenttia. Jollain oudolla tavalla kaikki yksityiskohdat sopivat erinomaisesti yhteen. Tässä näkyy myös se moderni, synkkä ja yksityiskohtiin panostava tapa tehdä draamaelokuvia. Jotain tällaista ei olisi voinut odottaa vielä 10-20 vuotta sitten. Moderniuteen kuuluu luonnollisesti myös se, että kaikki vähänkään tabuna olleet asiat nostetaan brutaalistikin tapetille. Näitä ovat mm. insesti, raiskaaminen, biseksuaalisuus, anoreksia, traumat, erikoinen ulkonäkö ja niin edespäin. Maailma (Ruotsi) esitetään erittäin epäinhimillisenä ja -reiluna paikkana. Elokuvassa tämä tapahtuu kuitenkin hyvällä toteutuksella ja näitä erikoisuuksia pitää melkein asiaankuuluvina.

The Girl with the Dragon Tattoo IMDb:ssa (Käyttäjien antama arvosana 8,3)
Tomatometer: 85%
Metascore: 76/100
Omat pisteet: 9/10

Terra Nova (2011)

Terra Nova on varmasti vuoden 2011 kunnianhimoisin uusi tv-sarja. Jo pelkään pilottijaksolla oli hintaa 20 miljoonaa dollaria, joka linee jo tv-historian suurin (vertailuna esim. Boardwalk Empiren pilotti maksoi 18m$ ja Pan Amin 10m$). Sarjan alussa nykyhetki sijoittuu vuoteen 2149, jossa ihmiset ovat kuluttaneet maapallon loppuun ja tulevaisuus ei näytä valoisalta. On kuitenkin keksitty aikakone, jolla voi matkustaa 85 miljoonaa vuotta menneisyyteen paratiisia muistuttavaan paikkaan. Pilottijakson jälkeen tapahtumat keskittyvät menneisyyteen, jonka ympäristö on täysin erilainen kuin saasteiden täyttämä "nykyhetki".

Pidän Terra Novan lähtökohtaa mielenkiintoisena. Täysin poikkeava ympäristö antaa mahdollisuuksia erilaiselle draamalle. Erikoistehosteissa ei ole säästelty ja Terra Nova pystyy näyttävillä lavastuksilla luomaan illuusion villistä ympäristöstä, jota dinosaurukset hallitsevat. Näyttävät kulissit ovatkin ehdottomasti sarjan paras osa, sillä draamassa sarja ontuu jonkin verran. Terra Nova on selvästi tehty koko perheen sarjaksi, jossa on roolimalleja kaikenikäisille ja väkivaltaa ei näytetä ollenkaan. Väkivallan puuttuminen on vähintäänkin outoa huomioonottaen juoneen rakennetut erittäin vihamieliset asetelmat. Olen aivan varma, että en ole yksin jos sanon, että sarja olisi antanut laadukkaamman kuvan jos sen "ikärajaa" olisi nostettu. Nyt Terra Nova yrittää olla liian kiva ja kaikkia miellyttävä.

Terra Novan juoni rakentuu vahvasti Shannonin perheen ympärille. Shannonit edustavat useissa tilanteissa toisinajattelun näkökulmaa ja jokaisella perheenjäsenellä on omat konfliktinsa. Kuitenkin usein varsinkin perheensisäiset tilanteet tuntuvat teennäisiltä ja näytellyiltä. Näyttely menee yli usein muissakin tilanteissa. Sarjaan ei ole muutamaa näyttelijää lukuunottamatta asetettu kovin nimekkäitä näyttelijöitä, mikä on yllättävää. Näyttelijöistä mielenkiintoisin ja näkyvin on Stephen Lang, joka vetää jälleen sen saman johtajaroolin kuin niin monesti aiemminkin.

Jos Terra Novalle pystyy antamaan anteeksi sen ilmiselvät heikkoudet ja keskittymään sarjan mielenkiintoiseen puoleen, niin sarja on melko katsottava. Karkeasti voisi sanoa, että draama ontuu, mutta scifi on parhaimmillaan mielenkiintoista. Sen verran kallis hinta näkyy lopputuloksessa, että jokainen jakso on suunnilleen tasavahva ja normaalia heikompia jaksoja ei ole. Juonesta näkee, että ajatus ja toteutus on mielenkiintoinen, mutta väkinäiset dialogit ja ylinäyttely pudottavat paljon kokonaisuutta. Ajatusta ja toteutusta voi jossain määrin verrata Avatarin vastaavaan.

Terra Nova IMDb:ssa (Käyttäjien antama arvosana 6,8)
Metascore: 64/100
Omat pisteet: 6/10

Moneyball (2011)

Moneyball voi olla suomalaiselle vaikeasti lähestyttävä elokuva. Ehkä yleisemminkin sellaisille, jotka eivät halua elokuvan sisältävän urheiluaiheista nippelitietoa. Moneyballi:n Juoni kertoo Oakland Athleticsin baseball-joukkueen 2002-kauden tapahtumista. Elokuva perustuu Michael Lewisin kirjaan ja sitä tähdittävät mm. Brad Pitt ja Jonah Hill. Moneyballin on ohjannut aiemmin Capotesta (2005) tuttu Bennett Miller ja sen budjetti oli draama-/urheiluelokuvaksi iso 50 miljoonaa dollaria. Moneyball:lla on myös mahdollisuus voittaa arvostetuimpia palkintoja. Se on jo ehdolla esimerkiksi neljään Satelliittiin ja on luultavasti vahvasti esillä myös talven Oscareissa.

Vaikka Moneyball on hyvä draamaelokuvana, niin siitä saa eniten irti urheiluaiheisena elokuvana. Elokuvassa käydään jonkin verran numeroita, pelaajia ja tilastoja läpi. Käsitteet voivat olla hankalia sellaiselle, joka ei seuraa joukkueurheilua ja vielä tarkemmin sanottuna yhtä tilastokeskeistä lajia kuin baseball. Varsinkin täällä pohjolassa voi olla vaikeaa löytää yleisöä pelkästään baseballin varjolla. Päänäyttelijä Pitt on kuitenkin sellainen nimi, joka voi jo herättää mielenkiintoa useille katsojille. Pitt kun ei ole ollut mukana oikeasti huonossa elokuvassa juuri koskaan. Itse olin teatteriin mennessä kuitenkin erittäin kiinnostunut myös urheilusisällöstä.

Moneyball on erittäin hyvä elokuva. Sen sisältämä tarina on aivan uskottamattoman sopiva elokuvaan. Juonellisesti parasta on tieto siitä, että elokuva on erittäin uskollinen tositapahtumille. Elokuva on tehty lajia ihannoiden ja kuvaustyyli/näyttely on erittäin uskottavaa. Pääroolissa Pitt on täydellinen valinta joukkueen GM:ksi ja Hill myös apulais-GM:ksi. Pittin rooli vaatii sellaista karismaa, jota on äkkiseltään ajateltuna vaikeaa löytää moneltakaan näyttelijältä. Rehellisesti sanoen en osannut odottaa näin hyvää elokuvaa. Urheilu on äärimmäisen vaikea aihe tehdä elokuvaa niin, että se on myös draamapuoleltaan laadukas. Moneyball:ssa esitetään onnistuneesti myös aiheen heikkouksia ja varjopuolia. Vaikka en ole seurannut baseballia, niin pystyin seuraamaan sitä esimerkiksi NHL:n puolelta saamillani tiedoilla amerikkalaisesta urheilukulttuurista.

Aiemmin sanoin Warriorin nähdessäni sen olevan aika lähelle vuoden paras elokuva, mutta nyt sanoja pitää vetää jonkin verran takaisin. Moneyball oli lähes täysi kymppi omissa kirjoissani ja nyt saadusta ysistä huolimatta se voi siihen nousta uusintakatselun jälkeen. Kaiken kaikkiaan 2011 ei ollut erityisen laadukas elokuvavuosi, mutta sen urheiluelokuvat ovat erittäin hyviä.

Moneyball IMDb:ssa (Käyttäjien antama arvosana 7,9)
Tomatometer: 95%
Metascore: 87/100
Omat pisteet: 9/10

Sons of Anarchy, Season 4

Kun lähes tasan vuosi sitten kirjoitin SOA:n kolmannesta tuotantokaudesta pidin sitä yhtenä parhaista aktiivisista tv-sarjoista. Tämä siitä huolimatta, että kolmas tuotantokausi on ollut SOA:lta selvästi heikoin. Onneksi neljännellä kaudella unohdettiin harharetket Irlannissa ja Jaxin lapsen etsiminen. Sarjan luonne muuttui neljännellä kaudella selvästi väkivaltaisempaan suuntaan ja moottoripyöräkerhosta otettiin kaikki mahdollinen irti. Juonen peruskaava säilyi kuitenkin samana: verenhimoinen superpoliisi, tulenarat jengiasetelmat, epäselviä diilejä ja perhedraama.

SOA teki neljännellä kaudellaan lähes kaiken mahdollisen. Sarja on uusittu ainakin viidennelle kaudelle ja asetelmat siihen ovat vähintäänkin mielenkiintoiset. Heräsi kuitenkin kysymys, katsojien mielenkiinnon ylläpitämiseksi jo tehtävä jatkuvasti shokkikäänteitä ja -ratkaisuja? Välillä toivoisi mm. ykköskaudella nähtyjä pienemmän mittakaavan ongelmia ja harmittomuuksia tämän kuolemanvakavuuden sijaan. Lisäksi jengiin kohdistunut RICO-ajojahti oli aika kevyttä ja turhaakin. Paljon melua turhasta voisi joku sanoa. Sinällään kausi päättyi kyllä tilanteeseen, josta on mahdollista rakentaa mielenkiintoinen vitoskausi.

Uusista näyttelijöistä Danny "Romeo" Trejo, Rockmond "Eli Roosevelt" Dunbar, Benito "Luis Torres" Martinez ja Ray "Lincoln Potter" McKinnon olivat kaikki vahvistuksia. SOA:n tuottajat ovat ainakin panostaneet uskottavuuteen, mikä on tietysti hyvä asia. FX:n aiemmasta suosikkisarjasta "The Shield" on hauskasti nähty jo useita vierailijoita. Vakionäyttelijöistä Charlie Hunnamin asema sarjan kiiltokuvana on edelleen kiistaton. Tällä kaudella kaudella keskityttiin vielä jos mahdollista, niin enemmän Hunnamin, Katey Sagalin ja Ron Perlmanin (ja Maggie Siffin) muodostaman perheen sisäisten ongelmien ratkomiseen. Välillä nämä jo useiden kausien ajan tapetilla olleet ongelmat alkoivat puuduttaa.

Vaikka neloskausi oli parempi kuin kolmoskausi, niin se ei enää samalla tavalla pärjännyt muille samaan aikaan pyöriville sarjoille. Lisäksi alkuihastuksen jälkeen sarjaan on ilmaantunut ärsyttäviä piirteitä, joista ei päästä pitkällä tikullakaan eroon (esim. juurikin Tellerien perhesotkut). Arvosanaa nostaa kuitenkin vahva finaaliosa, joka sisälsi kaksi jaksoa ja tarvittavia ratkaisuja sarjan elossapysymiseen. Syksy on vahvinta aikaa sarjojen osalta Amerikoissa ja SOA oli tänäkin vuonna top5-sarja syksyn osalta.

Sons of Anarchy IMDb:ssa (Käyttäjien antama arvosana 8,7)
Metascore: 81/100 (4. tuotantokausi)
Omat pisteet: 8/10

Casino Jack (2010)

Casino Jack on tositapahtumien innoittama elämäntarinadraama. Kaiken keskipisteenä on Kevin Spacey ja hänen näyttelemä Jack Abramoff. Abramoff on tosielämän henkilö, jonka skandaalien ja korruption sisällyttämästä elämästä on tehty myös 2010 ilmestynyt dokumenttielokuva Casino Jack and the United States of Money. Abramoffin elämä on Atlantin toisella puolella ollut siinä määrin värikäs ja keskustelua herätellyt, että ei ole ihme kuinka elokuvateollisuus on ottanut tämän aiheen käsittelyynsä.

Elokuvan päällimmäinen ongelma on sekavuus. Jos Abramoffin taustoja ja skandaaleja ei tunne, niin välillä on epäselvää mistä tässä on oikein kysymys. Elokuva kyllä kertoo käytännössä, mitä lobbauksella tarkoitetaan ja miten sitä toteutetaan, mutta tapahtumat vyöryvät päälle liian kovalla vauhdilla, jotta täysin ummikkona aiheesta oleva voisi ymmärtää sitä. Lisäksi kaiken huomion varastaa päänäyttelijä Spacey sekä hyvässä että pahassa. Spaceyn tulkinta Abramoffista on kyllä mestarillinen, mutta se vie välillä täysin huomion kaikelta muulta. Ainakin Spaceyn näyttelijänkyvyt pääsevät tässä hyvin esille. Lisäksi takavuosien tunnettu sivunäyttelijä Barry Pepper näyttelee roolia Abramoffin liikekumppania. Kaikki muu näyttely onkin jo enemmän tai vähemmän rekvisiittaa ja jopa tyhjänpäiväistä.

Casino Jack oli melkoinen floppi lippuluukuilla. Elokuvan tuottaminen maksoi 12 miljoonaa dollaria, mutta se tuotti vain vähän yli miljoonan. Aihe on kieltämättä vaikeasti lähestyttävä ja toteutuskin on aika raskas seurattava. Jossain määrin Casino Jack kyllä palkitsee katsojansa ja erityisesti Spaceyn ansiosta elokuva on katsomisen arvoinen. Kevyeksi iltaviihteeksi se on kuitenkin vaikeahkosti seurattava. Elokuvan nimi saattaa myös antaa väärän kuvan elokuvan sisällöstä, sillä kasinot ja pokeripelit ovat tässä elämäntarinassa sivuroolissa. Erityisesti pokeri on Casino Jackissa odotettua pienemmässä roolissa. Elokuvaa on luokiteltu komediaksi, mutta hauskat hetket syntyvät käytännössä vain silloin, kun elokuvahullut päähahmot siteeraavat jotakin klassikkofilmiä. Ainakin itseironia on ollut Spaceyn esittämällä tulkinnalla kunnossa. Casino Jack on saanut erikoisesti kriitikoilta sekä erittäin hyviä että huonompia arvosteluja.

Elokuvan ohjannut George Hickenlooper ehti kuolla juuri ennen Casino Jackin ensi-iltaa.

Casino Jack IMDb:ssa (Käyttäjien antama arvosana 6,3)
Tomatometer: 36%
Metascore: 51/100
Omat pisteet: 4/10

Warrior (2011)

Warrior lienee ensimmäinen mma-aiheinen (vapaaottelusta tehty) ison budjetin elokuva. Se on ehkä vähän yllättävää, kun ottaa huomioon sen hypen, mitä lajin ympärillä pyörii. Tällä hetkellä vapaaottelu on yksi seuratuimmista lajeista koko Amerikassa. Elokuvana Warriorilla onkin selvästi tilausta kaikkien nyrkkeilyjen keskellä. Toisaalta elokuva asettaa pienen kynnyksen varsinkin sellaisille suomalaiskatsojille, jotka eivät lajia yhtään tunne. Ei kannata kuitenkaan antaa tämän hämmentää, sillä Warriorissa on myös perhedraamaa ihan riittävästi.

Warrior on Gavin O'Connorin (aiempia elokuvia mm. Miracle ja Pride and Glory) ohjaama ja maltillisella 30 miljoonan dollarin budjetilla kuvattu. Siinä on tyyliltään monia yhtäläisyyksiä vuosi sitten julkaistun nyrkkeilyelokuvan "The Fighter" kanssa, josta pidin paljon. Näyttelijät kuten Joel Edgerton, Tom Hardy, Nick Nolte ja Jennifer Morrison on erittäin hyvin elokuvaan valittu ja erityisesti Edgerton ja Hardy sopivat veljeksiksi. Vapaaottelua voi pitää yhtenä kokonaisvaltaisimmista ja rankimmista urheilumuodoista ja siksi ottelijoita näyttelevät Edgerton ja Hardy tarvitsevat hyvään uskottavuuteen paljon urheilullisuutta. Tästä pidinkin erityisesti Warriorissa: Kaikesta draamasta huolimatta urheilupuolen uskottavuuteen oli panostettu. Taustalla näkyi mm. tosielämän mma-vaikuttajia, jotka esittivät itseään ja erittäin hyvin toteutettu octagon-ympäristö selostuksineen. Otteluita nähtiin useita ja sitämyöden vapaaottelussa tärkeää elementtiä eli erilaisia ottelutyylejä nähtiin myös. Tietysti elokuva asetti kestollaan rajoja sille, kuinka tiivistetysti itse otteluita näytettiin.

Warrior pystyi kantamaan ajatuksena uskomatonta juontaan melko pitkälle, kunnes aivan lopussa draama alkoi ryöpytä pahasti yli. Joillain muilla näyttelijöillä lopputulos olisi voinut olla aivan hirveä, mutta nyt näyttelijät pelastivat sen mitä pelastettavissa oli. Warrior oli kuitenkin erittäin hyvä elokuva suurimman osan ajastaan. Elokuvan alussa perhedraamakin oli jännitteineen mielenkiintoista, mutta sotasankari-, juoppo isä-, rahaton perhe-, vihainen veli- ja sain potkut-korttien pelaamisen jälkeen tapahtumat menivät vähän turhan elokuvallisiksi. Kerran katsottuna ja hyvin näyteltyinä nämäkään eivät tosin häiritse kovin pahasti.

Warriorista huokuu kaikki laadukkaaseen urheiluelokuvaan tarvittavat osat. Näyttelijät Hardyn johdolla ovat karismaattisia ja sellaiselle, joka on kiinnostunut mma-maailmasta, elokuva sisältää useita mielenkiintoisia yksityiskohtia. Warrior onkin aika lähellä ollakseen vuoden 2011 paras urheiluaiheinen elokuva, eikä häviä paljoa yleisemminkin ottaen.

Ennen Warriorin näkemistä on plussaa, jos tietää mitä käsitteillä vapaaottelu ja ufc tarkoitetaan.

Warrior IMDb:ssa (Käyttäjien antama arvosana 8,3 top250 #184)
Tomatometer: 83%
Metascore: 71/100
Omat pisteet: 8/10

Apollo 18 (2011)

Vihdoinkin. Apollo 18 oli etukäteen vuoden eniten odottamani elokuva. Hämmästys ja pettymys oli näin melko iso kun huomasin ensin, että elokuvan ensi-ilta venyy loppuvuoteen ja sen jälkeen vielä joku keksi perua Suomen näytökset kokonaan. Jos ymmärsin oikein, niin elokuvan saapuminen Suomeen oli kiinni sen saamasta vastaanotosta muuaalla maailmassa. Se vastaanotto ei ollut ruusuinen. Seurasin elokuvan tuotantoa ja se kyllä nostatti trailereillaan odotukset melko korkealle. Monelle totuus ei ollutkaan sitten aivan toiveiden mukainen.

Avaruuteen sijoittuva kauhu on eräs parhaista elokuvagenreistä, mitä on koskaan tajuttu hyödyntää. Tämän lajityypin edustajia ovat mm. Alienit, Pandorum, Pitch Black, 2001: Space Odyssey ja Event Horizon. Avaruusseikkailu tietenkin vähän tulkinnanvarainen. Avaruus on sijaintina otollinen tiivistunnelmaisen kauhun luomiseen. Avaruudessa ole pakoteitä, mutta on usein ahdasta ja vain mielikuvitus on rajana sille, minkälaisia hirviöitä vastaan asettuu. Apollo 18 pääsi ensimmäisenä vielä avaamaan uutta tietä avaruuskauhu-pseudodokumenttina. Tapahtumat siis esitetään niin kuin ne olisivat oikeasti tapahtuneet, vaikka tarina itsessään on fiktiota. Itseasiassa juuri tämä on ollut monille kriitikoille ja tavallisille katsojille ylitsepääsemätöntä. Voidaan takertua helposti niihin pikkuasioihin, jotka tekevät tapahtumista oikeassa elämässä mahdottomia.

Elokuvan toteutuksessa on varmasti ollut omat haasteensa. Apollo 18:n pitäisi näyttää ja kuulostaa 70-luvulla tehdyltä. Lisäksi juoneen täytyy lisätä käänne, jossa kuuhun viedään erityisen paljon videokameroita, jotta koko elokuvaa ei tarvitse näyttää yhdestä nurkkakamerasta tai käsivaralta. Käsivaralta on kyllä kuvattu jonkin verran, mutta sitä ei ole tehty häiritsevästi ja yleisesti kuvaa saadaan tarpeeksi monesta kulmasta. Elokuvan ongelmat ovatkin ajoittaisissa tyhjissä hetkissä, joissa itse juoni ei etene. Apollo 18 tuntuu jopa 86 minuuttiseksi elokuvaksi melko pitkältä.

Kauhu on toteutettu Apollossa hyvin. Vaikka hyvin tarkkaan elokuvaa katsovat saattavat huomata joitain ihmeellisyyksiä ja virheitä sen toteuksessa, niin tunnelmaltaan se on hienosti luotu. Elokuvasta löytyy kliseisimmän säikäyttelyn lisäksi epätoivon luontia, mystisiä ilmiöitä, ahtautta ja kamerakikkailua. Näyttelijöinä toimivat suurimman osan elokuvasta Warren Christie ja Ryan Robbins, jotka kyllä kantavat juonta ja toimivat hyvin yhteen, mutta eivät ole hirveän karismaattisia. Varsinkin avaruuspuvuissa hahmot jäävät helposti etäisiksi. Jos elokuvan hitaan etenemisen pystyy laittamaan realismin piikkiin, niin tunnelmaltaan Apollo 18 on perushyvin ja katsomisen arvoisesti tehty elokuva. Se on kuitenkin vahvasti yhden lajityypin elokuva eli jos avaruusseikkailut eivät kiinnosta, niin elokuvahetkestä voi tulla aika piinaava.

Monsters IMDb:ssa (Käyttäjien antama arvosana 5,4)
Tomatometer: 23%
Metascore: 24/100
Omat pisteet: 7/10

Monsters (2010) ja miksi se on hyvä elokuva

Monsters oli brittiläisen Gareth Edwardsin ensimmäinen "isompi" elokuvaprojekti. Monstersissa miehen vastuulla olivat ohjaus, käsikirjoitus ja erikoistehosteet. Kokonaisbudjettia elokuvalla oli alle 500 000 dollaria. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että koko projekti sisälsi noin viisi henkilöä, joista kaksi olivat näyttelijöitä. Elokuvan tapahtumat on kuvattu oikeissa kohteissa keski-Amerikassa ja kaikki muut näyttelijät kahta päänäyttelijää lukuunottamatta ovat vain paikalle sattuneita ihmisiä. Suuri osa näyttelystä ja kohtauksista ovat improvisoituja ja loppueditointikin on tehty kaupallisilla 3d-mallinnusohjelmilla.

Monstersin lähtökohdat eivät kuulosta siltä, että lopputuote voisi olla mitenkään kovin erikoinen juonellisesti tai visuaalisesti. Elokuvan nähtyään ei voi kuitenkaan kuin ihmetellä, miten paljon tietokoneiden laskentateho ja erikoistehostesovellukset ovat kehittyneet viimeisen kymmenenkin vuoden aikana. Tämän elokuva vahvistaa käsitystä, jonka mukaan nykyään harrastelijoillakin on mahdollisuus tuottaa erittäin näyttävää materiaalia ja sitä kautta uskottava scifi-elokuva. Scifi-elokuvissa on usein keskeisenä elementtinä jotain, joka vaatii korkean tason erikoistehostekikkailua ja tämä elokuva ei ollut poikkeus.

Monsters ei kuitenkaan perustu pelkkään jälkikäteen tuotettuun visuaaliseen materiaaliin, vaan se luo tunnelmaa myös oikeassakin elämässä seurustelevalla päähahmokaksikolla ja esimerkiksi elokuvassa vallitsevan ilmiön taustoja ja seurauksia kuvaamalla. Elokuvan näyttelijät Scoot McNairy ja Whitney Able olivat jo entuudestaan jossain määrin tunnettuja ammattinäyttelijöitä ja pystyvät luomaan käytännössä kaksistaan koko 94 minuuttisesta mielenkiintoisen. Tämä ei ollut ehkä se helpoin työ, kun ottaa huomioon, että koska kuvauspaikkoja ja näyttelijöitä ei oltu määritelty etukäteen, niin suurin osa kaikesta näkyvästä perustui improvisointiin. Improvisointi onkin Monstersissa asia, jota monet kriitikot ovat jälkeenpäin arvostelleet. Jos elokuvalta odottaa samanlaisia elokuvamaisia dialogeja kuin suuren budjetin tuotannoilta, niin varmasti pettyy. Se, että keskustelut ja näyttely on improvisoitua nimittäin myös näkyy lopputuloksessa. Itse näin sen kuitenkin vahvuutena: Pieni toisto ja hiljaiset hetket antavat vain realistisemman kuvan koko elokuvan taustalla vaikuttavasta ilmiöstäkin.

Monsters on panostanut myös yksityiskohtiin. Taustalla vaikuttavat tapahtumat muukalaisten invaasiosta ja tämä näkyy esimerkiksi armeijan läsnäolona. Muukalaiset saastuttaneet ja levinneet tiettyihin osiin ja näillä alueilla vallitsee karanteeni. Vaikka tätä kaikkea ei välttämättä kirjaimellisesti näytetä, niin elokuva luo tunnelman, jossa ihmisten käytöksestä ja kuvaustyylistä huokuu taustalla vaikuttavat tapahtumat. Elokuva onkin kuvattu näyttävästi scifi-elokuvien tyyliin. Tunnelma on samanlaisen painostava kuin esimerkiksi elokuvissa The Road ja The Book of Eli. Kuitenkin elokuva ei ole mitään synkistelyä vallitsevan tilan takia, vaan pyritään ennemminkin näyttämään, miten tämä kaikki voisi näkyä tavallisten ihmisten keskuudessa. Tavoitteena ei siis ole scifi-kliseen tapaisesti pelastaa maailmaa.

Pidän Monsters elokuvaa yhtenä parhaimmista scifeistä, joita on viime vuosina tehty. Sen ansiot ovat nimenomaan taustalla vaikuttavassa ilmiössä ja sen vaikutusten kuvaamisessa. Elokuvaa sinällään ei voi pitää tarinankerronnan mestariteoksena, mutta mielestäni juoni kantaa kuitenkin loppuun asti. Ymmärrän kyllä, jos (ja kun) monet ovat pitäneet tätä tylsänä ja liian vähän varsinaista toimintaa sisältävänä. Kuitenkin esimerkiksi päähahmot eivät pyri olemaan liian miellyttäviä, joka on näin kliseitä vihaavalle positiivinen yllätys.

Monsters IMDb:ssa (Käyttäjien antama arvosana 6,4)
Tomatometer: 71%
Metascore: 63/100
Omat pisteet: 9/10