keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Cowboys & Aliens (2011)

Cowboys & Aliens kuulosti jo nimenä huonolta. Aikaisemmista villi länsi yhdistettynä scifiin -elokuvista tulee mieleen floppi Wild Wild West ja nämä kaksi aihetta ovat muutenkin sellaisia, että niitä ei pitäisi kevein perustein alkaa yhdistelemään. Kuitenkin Cowboys & Aliens oli yksi kesän odotetuimmista elokuvista. Elokuvan ansioihin voidaan laskea mielenkiintoinen näyttelijäkaarti ja se käytännön asia, että elokuva ei ole komedia. Edes tahaton sellainen. Elokuvan käsikirjoitusta on tehty lähes kymmenen vuotta ja sen piti olla viimeisen päälle kunnossa. Eiväthän tälläiset huippunäyttelijät kuten Daniel Craig, Harrison Ford, Olivia Wilde ja Sam Rockwell edes lähtisi mukaan tämänkaltaiseen projektiin, jos käsikirjoituksella ei olisi potentiaalia?

Elokuva on saanut pääsääntöisesti huonoja arvosteluja. Elokuvan taustatekijöiltä löytyy paljon historiaa esim. Iron Manien ja Transformereiden ohjauksen, tuottamisen ja käsikirjoittamisen puolelta. Se kyllä näkyykin sitten lopputuloksessa. Cowboys & Aliens on melko kliseinen ja etenee putkijuoksuna lähes ilman yllätyksiä kohti maalia. Erityisesti toimintaan on kyllä panostettu. Ajatuksesta ihmisistä ennen nykypäivän tieteiskirjallisuutta/elokuvia kohtaamassa muukalaisia on sellainen, josta varmaan olisi voitu saada enemmänkin irti. Parasta elokuvassa ovat odotetusti näyttelijät. Ford pystyy edelleen lähes seitsemänkymppisenä paitsi tekemään toimintaa, niin ennen kaikkea olemaan uskottava toimintaelokuvatähti. Hauskana yksityiskohtana Wilde on selvästi ottanut elokuvassa vaikutteita Craigin tyylistä olla vähäsanainen elekielinäyttelijä. Wilde oli myös sikäli mielenkiintoista nähdä Craigin vastanäyttelijänä, koska olin kuullut, että Wilde oli jo aiemmin Casino Royalessa ollut lähellä päästä näyttelemään Bond-tyttöä Craigin näytellessä itse sankaria. Ylipäätään Wilde lienee melko kovassa kurssissa Hollywoodissa juuri nyt, sillä nainen näyttelee etenevässä määrin erilaisissa suurtuotannoissa.


Cowboys & Aliens on elokuva, jonka voi katsella kerran, mutta mitään uudelleenkatseluarvoa sillä ei ole ja toisaalta en pitäisi tätä 10 euron elokuvalipun arvoisena. Selvä pettymys siis vuoden alun aikaisiin odotuksiini. Silloin ajattelin tämän olevan jopa yksi vuoden mielenkiintoisimmista tuotannoista. Lopulta käsissä oli kuitenkin vain erikoistehostetoimintahässäkkä, jonka pelastivat muutamat nimekkäät näyttelijät. Uskoisin, että tästä pettymyksestä saavat ottaa syyt niskoilleen paitsi käsikirjoittajat, niin myös ohjaaja, joka ei olisi yhtään perinteisempää tulkintaa toimintaelokuvasta voinut tehdä.

Cowboys & Aliens IMDb:ssa (Käyttäjien antama arvosana 6,3)
Tomatometer: 44%
Metascore: 50/100
Omat pisteet: 5/10

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Rounders (1998) "Ässä hihassa"

Rounders (Ässä hihassa) on kulttielokuva pokerinpelaamisesta ja se tehtiin itseasiassa jo ennen lajin varsinaista kulta-aikaa. Elokuvan kulttiasemaan lajin kasvaessa on varmasti vaikuttanut Matt Damonin ja Edward Nortonin esiintyminen nuorina pokerisankareina. Muutenkin elokuva on jälkeenpäin katsottuna ollut roolijaoiltaan menestys: Muutamia muita elokuvassa esiintyviä tähtiä ovat esimerkiksi John Malkovich, John Turturro, Gretchen Mol ja Famke Janssen. Rounders on myös ollut tähän mennessä John Dahlin elokuva-ohjaaja -uran menestyksekkäin elokuva. Rounders on varmasti monelle se paras pokeriaiheinen elokuva, mitä on koskaan tehty.

Elokuva on hyvällä tavalla hieman vanhanaikaisesti toteutettu. Peliä (erityisesti Texas hold 'emia) esittelee kertojana ja päähenkilönä toimiva Damon. Peliä esitellään mielenkiintoisesti ja yllättävän monipuolisesti. Katsojaa ei aliarvioida liikaa ja jokaista pikkuasiaa ei toisteta tarpeettomasti. Varsinaisen mielenkiinnon kohteen eli Texas hold'emin lisäksi elokuvassa mainitaan erilaisista kasinopeleistä mm. blackjack, stud ja stud hi-lo. Elokuvassa otetaan esille myös pelin psykologiset näkökulmat ja esimerkiksi vaikutukset ulkoelämään. Elokuvan nerokkaan monologin/dialogin seurauksena on myös syntynyt useita kuolemattomia pokerimaailmaan liittyviä lausahduksia. Rounders näyttää myös, kuinka peli ja pelaaminen on kehittynyt viimeisen 10-15 vuoden aikana. Nykyään millään klubeilla tai kasinoilla ei nähtäisiin itsejaettuja pelejä, mutta huomattavasti enemmän no limit-pelejä, aurinkolaseja ja erilaisia bluffauksia pelkän slowaamisen lisäksi. Elokuvassa esitellään myös tunnettu kasino ja muutenkin yksi pokerinpelaamisen kehdoista eli The Mirage.


Itse pokeri ja erityisesti yksittäiset kädet ovat haastava aihe elokuvalle. Rounders on kuitenkin esimerkki, joka näyttää miten aiheesta saa kiinnostavan. Tähän auttavat toki myös loistavasti tehdyt roolisuoritukset. Erityisesti Damon, Norton ja Malkovich ovat elokuvassa parhaimmillaan. Voi myös sanoa, että elokuva sopii myös niille, joille pokeri ei ole tuttu tai muuten lähellä sydäntä. Pohjimmiltaan elokuvassa on tarkoitus kuvata myös altavastaajana yhteiskunnassa olevan nuoren opiskelijan valintoja ja oman tien löytämistä pokerin/lakiopiskelujen/parisuhteen välillä. Omissa papereissani Rounders on yksi parhaita olemassaolevia elokuvia ja lajityyppinsä legenda. Elokuva on suositeltava niille, joille pelimaailma ei ole tuttu ja must-see niille, joille se on edes jossain määrin tuttu.

Viime vuosina on kiertänyt sitkeä huhu, jonka mukaan alkuperäiselle Roundersille oltaisiin tekemässä jatko-osaa, mutta ainakaan muutamaan vuoteen sellaista tuskin vielä nähdään.

Rounders IMDb:ssa (Käyttäjien antama arvosana 7,3)
Tomatometer: 64%
Metascore: 54/100
Omat pisteet: 9/10

maanantai 14. marraskuuta 2011

Cinemadrome 3: Hobo with a Shotgun (2011), The Thing (2011) ja Inbred (2011)

Cinemadrome on tamperelainen kauhu-, kultti-, ja roskaelokuvafestari, jonka erään yön ohjelmistoon nämä elokuvat kuuluivat. Cinemadromen elokuvista nämä olivat uusimpia ja The Thingin myötä ehkä kaupallisimpia. Elokuvat katsottiin tottakai perätysten yöaikaan.

Hobo with a Shotgun perustuu Macheten tavoin Grindhouse-elokuvien yhteydessä esitettyihin feikkitrailereihin. Elokuvan alankomaalainen päätähti Rutger Hauer esittelee elokuvan pääsankaria. Mielestäni juuri Hauerin nostaminen tällaisen potentiaalisen kulttielokuvan sankariksi on hienoa. Machete-tähti Danny Trejon ohella hän kuuluu siihen tuotteliaiden ja aliarvostettujen näyttelijiöiden joukkoon, jotka helposti unohdetaan. Miehen karisma kantaakin elokuvaa aika pitkälle. Macheten tyyliin pidettiin alkuperäisen trailerin ohjaaja, mutta toisaalta vaihdettiin näyttelijät.

Hobossa on selvästi kulttielokuvan ainesta. Itselleni se ei purrut niin hyvin kuin muille elokuvan nähneille. Elokuva on rehellinen väkivaltatoiminta, joka on hyvin uskollinen alkuperäiselle trailerille. Jos synkkään tunnelmaan pääsee sisälle, niin kokemus on hyvä. Ehkä tämän lajityypin elokuvat ovat kuitenkin jo tulleet liian tutuiksi tai en ollut sopivassa mielentilassa näkemään Hoboa. Kaikki tuntui tapahtuvan niin johdattelevasti kohti loppuhuipennusta ja uudet ja kieltämättä innovatiiviset tavat lahdata väkeä tapahtuivat sittenkin liian ennalta-arvattavasti.

The Thing-remake oli yön elokuvista se, jota odotin eniten. Alkuperäinen elokuva on yksi tunnetuimpia ja parhaita kauhuelokuvia, mitä on koskaan tehty. Olen ehkä vastoin yleisempää mielipidettä avoin nykyisin vallalla olevalle remake-kulttuurille, jossa näitä vanhoja jo hyviksi tiedettyjä elokuvia yritetään tehdä uusiksi. Tämäkin on mielestäni hyvällä ajatuksella tehty ja erityisesti se linkki alkuperäisteokseen on hyvin toteutettu. Alkuperäisen The Thingin nähneille tämä ei tietenkään mitään uusia yllätyksiä tarjoa, mutta noin yleisesti ottaen liian pieni osa nykykauhusta sijoittuu näin eeppiseen ympäristöön ja ajatukseen täydellisestä eristäytymisestä.

Alkuperäisen elokuvan tunnelma oli myös säilynyt kohtuullisen hyvin. Olisin ehkä toivonut vähän enemmänkin erilaisuutta verrattuna alkuperäisen elokuvan tapahtumiin. Lisäksi elokuvan loppuosa meni turhan överiksi. Mutta esikoisohjaukseksi tämä oli alankomaalaisohjaaja Matthijs van Heijningen Jr:lta hyvin tehty. Näyttelijöissä oli muutama tuttu etunenässä Mary Elizabeth Winstead ja Adewale Akinnuoye-Agbaje, mutta erityisesti on arvostettava norjalaisnäyttelijöitä mukanaolosta, vaikka melko kliseisen kuvan antavatkin. Sekin on jo jotain jos amerikkalaistuotannossa puhutaan jotain muutakin kieltä kuin englantia.

Yön viimeinen elokuva oli näistä elokuvista selvästi pienin eli britannialais/saksalainen tuotanto Inbred. Elokuvassa tehdään selkoa, miksi britannian Yorkshiren syrjäseuduilla katoaa vuosittain niin paljon ihmisiä. Kauhuelokuva siis kyseessä. Mielestäni jopa hyvin tehty pienemmän budjetin tuotos. Näyttely on luonnollista ja k18-kauhukriteeritkin täyttyvät komeasti. Elokuvassa on vältetty täydellisesti kaikki hollywood-kliseet ja maanläheinen ote säilyy loppuun asti.

Omaan elokuvan arvosteluuni vaikutti ehkä hieman epäonnistunut näytös, jossa muutamaankin kertaan tapahtui pitkiä katkeamisia. Elokuvan tähti oli jossain määrin tunnettukin brittinäyttelijä Jo Hartley, mutta yleisestikin kaikki näyttelijät näyttelevät laadukkaasti ja fiilis elokuvaa katsellessa oli ihan erilainen kuin normiamerikkalaisfilmiä katsellessa. Harmi vain, etten täysin ymmärrä brittienglantia ja saatoin siksi missata muutamia yksityiskohtia. Ja vielä lopuksi: Nämä kolme elokuvaa sisälsivät hyvin paljon äärimmäistä väkivaltaa, mutta silti tämä kaikista pienin elokuva eli Inbred oli se kaikista verisin ja realistisin. Posterit ovat kaikilla kolmella elokuvalla aivan tämän vuoden kärkituotoksia.

Hobo with a Shotgun IMDb:ssa (Käyttäjien antama arvosana 7,1)
Tomatometer: 67%
Metascore: 55/100
Omat pisteet: 5/10

The Thing IMDb:ssa (Käyttäjien antama arvosana 6,6)
Tomatometer: 33%
Metascore: 49/100
Omat pisteet: 6/10

Inbred IMDb:ssa (Käyttäjien antama arvosana 5,6)
Omat pisteet: 6/10

torstai 3. marraskuuta 2011

Contagion (2011), "Tartunta"

Pidin Contagionin trailerista. Kunnon klassisia pelkästään johonkin katastrofiin keskittyviä elokuvia tehdään yllättävän harvoin. Odotusarvot olivat siis korkealla. Contagionin päänäyttelijät ovat erittäin nimekkäitä sisältäen kuuden näyttelijän ydinjoukon: Marion Cotillard, Matt Damon, Laurence Fishburne, Jude Law, Gwyneth Paltrow ja Kate Winslet. Kaikki varmasti elokuvamaailmaa seuraaville tuttuja. Ohjaaja Steven Soderbergh on myös tunnettu mm. teoksistaan Ocean's Eleven, Traffic ja Solaris. Hän ja elokuvaan käytetyt 60 miljoonaa budjettia antaisivat odottaa ainakin visuaalista näytöstä.

Contagionia on haukuttu pinnallisesta asian käsittelystä. Hahmojen kohtaloilla ei näin lyhyen esittelyn jälkeen tunnu olevan vielä merkitystä. Tämä on kaksipiippuinen asia. Toisaalta arvostan Contagionin tyyliä esittää asiat isossa mittakaavassa. Jos halutaan antaa kuva maailmanlaajuisesta epidemiasta, niin kuvaa pitää näyttää Yhdysvaltojen lisäksi myös muista maista kuten Kiinasta ja Euroopasta. Contagion onnistuu antamaan kuvan todellisesta koko maailmaa koskevasta kriisistä. Ehkä välillä sieltä pilkisti se amerikkalainen perisynti korostaa omia tutkimuslaitoksia ja virastoja, mutta ainakin tässä yritettiin antaa kuvaa muunkin maailman olemassaolosta. Kaiken tämän hinta on tietysti se, että elokuva koostuu vain pienistä tarinoista ja yksittäiselle ihmiselle tai perheelle ei siunaannu liikaa ruutuaikaa.


Elokuvan tarkoitus ei ollutkaan olla se niin usein elokuvissa käytetty tarina yksittäisen perheen kohtalosta maailmanlaajuisen katastrofin edessä. Arvostan myös tieteellistä lähtökohtaa elokuvaa tehdessä. Elokuva onnistuu vakuuttamaan, että näin voisi joskus tapahtua. Visuaalisesti elokuva on toteutettu hienosti ja näyttelykin on ihan aiheeseen sopivasti tehty. Muutamia käytännön asioita oli elokuvallistettu ja käytetty ääriesimerkkejä, mutta niinhän näissä aina. Tempo eli tapahtumien eteneminen on elokuvalle todella vauhdikasta, mutta hyvä toteutus mahdollisti senkin. Katsojaa ei aliarvioida selvittämällä jokaista pikkuasiaa auki, vaan myös omalle älyämiselle jää tilaa.


Kaiken kaikkiaan Contagion on hyvin tehty ja sisältää kestoonsa nähden paljon erilaisia osia ja näkökulmia. Tämä oli niin hyvin tehty kuvaamaan koko maailman kattavaa epidemiaa, kuin tässä elokuvan kestoajassa (1h 46min) oli mahdollista. Todella harvoin toivon pidempiä elokuvia, mutta tämä elokuva olisi selvyyden vuoksi voinut jatkua vielä parikymmentä minuuttia pidempäänkin. Contagionille ja ylipäätään koko katastrofielokuva-genren elokuville on lopulta vaikea antaa mitään arvosanaa. Koko elokuvan ajatus poikkeaa niin paljon valtavirrasta.

Contagion IMDb:ssa (Käyttäjien antama arvosana 7,1)
Tomatometer: 84%
Metascore: 70/100
Omat pisteet: 7/10