Parhaat vuodelta 2010

Paras elokuva
Inception

Hieno ja nykyaikainen toimintaseikkailu, jolla oli oma idea.

Paras ohjaaja
Christopher Nolan, Inception

Vahvassa nousukiidossa. Ohjaa toinen toistaan parempia elokuvia.

Paras miespääosa
Leonardo DiCaprio, Inception

Vuoden paras elokuva tarvitsi hyvän pääosan esittäjän.

Paras naispääosa
Jennifer Lawrence, Winter's Bone

Winter's Bonen valopilkku. Oli tarpeeksi erilainen. Hailee Steinfeld hyvä kakkonen.

Paras miessivuosa
Christian Bale, The Fighter

Sivuosana rooli oli lähes täydellinen.

Paras naissivuosa
Rebecca Hall, The Town.

Täydensi hyvin Ben Affleckia.

Vuoden paras televisiosarja
24, Season 8

24 ansaitsee palkinnon elämäntyöstään.

Vuoden paras uusi televisiosarja
Boardwalk Empire

Ei voinut epäonnistua.

Vuoden paras miesnäyttelijä televisiossa
Michael C. Hall, Dexter

Vakuuttava vuodesta toiseen.

Vuoden paras naisnäyttelijä televisiossa
Kelly Macdonald, Boardwalk Empire

Hienon sarjan vakuuttavin näyttelijä.

Paras kauhuelokuva
The Crazies

Ainoa vaihtoehto.

Vuoden yllättäjä
Unthinkable

Hieno tarina hienoilla näyttelijöillä alusta loppuun.

Vuoden pettymys
Robin Hood

Ei huonoin elokuva, mutta odotin tältä paljon enemmän. Voitti taistelussa Splicen ja Skylinen.

Elokuva-arvostelu: The King's Speech (2010), Colin Firth ja änkytysongelma

"Kuninkaan puhe" lienee yksi ennakkosuosikeista huomenna pidettävissä Oscareissa. Baftassa elokuva ehtikin jo vähemmän yllättävästi voittamaan kaiken mahdollisen ja Golden Globessakin tuli pysti parhaasta miespääosasta. Miespääosa on elokuvan vahvin valttikortti myös Oscareissa. Itse pidin Colin Firthin roolisuoritusta hyvänä, mutta se keskittyi mielestäni jopa liikaa änkyttämisen ympärille. Miehen rooli hienosti opeteltua änkyttämistä lukuunottamatta ei ollut erityisen taiturimainen. Itse asiassa yleistävästi voisi sanoa, että koko elokuva oli Firthin änkytysongelman esittämistä melko yksipuolisesti. Olisin ehkä kaivannut muitakin näkökulmia.

 Elokuva oli kuitenkin erittäin hyvä. Se oli ehdottomasti paras näkemäni elokuva omassa "lajityypissään" (Brittiläinen kuninkaallisen elämän kuvaus). Elokuva eteni hienosti ilman tylsiä kohtia ja kykeni rakentamaan jännitystä rauhallisesta aihepiiristä huolimatta. Se oli myös oikealla tavalla hauska ja sisälsi lukuisia hienoja roolisuorituksia kuten Timothy Spall Winston Churchillina, Helena Bonham Carter kuningatar Elizabethina ja Geoffrey Rush puheterapeuttina. Elokuva perustuu tositapahtumiin ja nyt vasta elokuvan jälkeen tajusin, että kuningatar Elizabeth on todellakin sama henkilö, joka tunnetaan paremmin nimellä kuningataräiti Elisabet ja joka kuoli vasta vajaa kymmenen vuotta sitten.

Elokuvan ohjannut Tom Hooper on itselleni vähän tuntemattomampi nimi, enkä ole nähnyt miehen aikaisempaa tuotantoa. The King's Speech oli kuitenkin hieno työnäyte ja elokuva oli tyyliltään ja tarinankerronnaltaan muitakin nykyisiä palkintogaalamenestyselokuvia muistuttava. Kaiken kaikkiaan elokuva oli hyvä ja ehdottomasti viime vuoden parhaimmistoon kuuluva, mutta ei sentään aivan sellainen jättipotti mitä ehkä ennen elokuvaa odotin. Annan 9/10 tähteä. Elokuva osasi puutteistaankin huolimatta olla viihdyttävä, hauska ja sisälsi sopivasti draamaa.

Elokuva-arvostelu: The Tourist (2010), Jolie + Depp

 The Tourist oli etukäteen odotettu ja toiveita herättävä elokuva. Elokuvan ilmestyttyä kesti kuitenkin hetki ennen kuin se lunasti siihen kohdistettuja odotuksia. Joka tapauksessa se ansaitsi lopulta kolme Golden Globe -ehdokkuutta ja oli yleisömenestys. Itse (ja varmaan moni muukin) odotin elokuvalta lähinnä Angelina Jolien ja Johnny Deppin yhteisnäyttelyä ja en pettynyt. Jolie ja Depp näyttelivät jopa niin isosti, että muille näyttelijöille teki tiukkaa mahtua koko elokuvaan. Toisaalta nämä kaksi pystyvät kannattelemaan hyvin täyspitkää elokuvaa kaksistaankin.

Elokuvassa oli näennäisesti kaikki kunnossa. Oli näyttelijät, oli hienot puitteet ja täysin uskomaton ja siirappinen juoni. Viimeksimainittuun tämä elokuva lankesi täysillä. The Touristin juoni oli ennalta-arvattava, liian uskomaton ja liian monta kertaa nähty. Ainoa mikä lopulta pelasti elokuvan oli hyvä näyttely. Jolie sopii erittäin hyvin itsevarman ja kuninkaallisen naisen osaan ja Depp osaa olla vakuuttava melkein missä roolissa tahansa.

Kuvassa James Bond.

Elokuvan tuotantovaihe oli mielenkiintoinen. Alunperin elokuvassa Frankin roolia piti näytellä Tom Cruise, joka korvattiin Sam Worthingtonilla, josta päädyttiin lopulliseen valintaan eli Deppiin. Elisen roolia puolestaan suunniteltiin alunperin Charlize Theronille. The Touristin budjettikin oli mukavat 100 miljoonaa dollaria, joka ei erityisemmin näy elokuvassa. Elokuvan ohjasi Florian Henckel von Donnersmarck (hieno nimi). Joka on aiemmin ohjannut Das Leben der Anderen -nimisen elokuvan. En ole ikinä kuullutkaan siitä, mutta hyvin se on kerännyt arvostusta ja on IMDb kaikkien aikojen elokuvat -listalla peräti sijalla 56. The Touristille annan 7/10 tähteä. Kyllähän sen nyt kerran katsoo.

Elokuva-arvostelu: True Grit (2011), kaikinpuolin kova kuin kivi

True Grit on uudelleenfilmatisointi vuonna 1969 ilmestyneestä samannimisestä westernistä, joka pohjautui Charles Portisin novelliin. Nykyään mainittavia lännenelokuvia tehdään korkeintaan yksi tai kaksi vuodessa. Itse pidän genreä yhtenä elokuvamaailman parhaista ja True Grit on viimeistään tämän elokuvan myötä yksi tunnetuimmista lännentarinoista. Sitä tähdittävät Jeff Bridges, Matt Damon, Josh Brolin ja vuonna 1996 syntynyt Hailee Steinfeld. Oscareissa tämä elokuva on esillä vähän joka kategoriassa ja yhteensä ehdokkuuksia on peräti 10 kappaletta. Todennäköisesti menestys jää kuitenkin muutamaan Oscariin ja voitto jossain pääkategoriassa olisi yllätys.














True Gritin ohjanneet Ethan ja Joel Cohen ovat luoneet itselleen jo jonkinlaista kulttimainetta ja monet pitävät juuri heidän elokuviaan erityisinä laatuteoksina. Voin yhtyä heihin sanomalla, että kaikki näkemäni heiltä ovat olleet vähintään katsottavia. Mutta toisaalta en koe, että mikään heidän tekemänsä elokuva olisi jäänyt muistiini omana suosikkinani. True Gritista jäi myös vahvasti sellainen vaikutelma, että elokuvaa kantoivat nimenomaan vahvat näyttelijäsuoritukset. Toisaalta saatan olla liian kriittinen, koska onhan tämä ehdottomasti parhaita tuotoksia ohjauksellisesti ja yleisemminkin viime vuodelta.

Pidin elokuvan tyylistä. Se eteni sulavasti, taistelukohtaukset eivät olleet liian pitkiä ja elokuva pystyi pitämään tunnelmaa yllä hitaammallakin temmolla. Elokuva osasi olla myös hauska ja sai villin lännen näyttämään yksinkertaisesti coolilta. Elokuvassa käytetty musiikki ja puhetyyli miellyttivät myös omaa korvaani. True Gritissa nähtiin myös useampia vuoden parhaisiin kuuluvia roolisuorituksia mm. Bridgesilta ja Steinfeldilta.

Mikään ikimuistoinen klassikko True Grit ei kuitenkaan itselleni ole. Se on viimeisen päälle tuotettu ja toteutettu, mutta aavistuksen liian sankarillinen omaan makuuni. Elokuvasta jäivät lähinnä ihmetyttämään muutamat pikkuasiat ja muutaman kerran heräsi kysymys, että miksi kukaan ikinä tekisi asiat juuri noin. Ehkä se tekee elokuvasta aavistuksen kertakäyttöistä. Annan 8/10 tähteä erinomaisista näyttelijöistä ja hienosti kuvatusta villistä lännestä.

Ronaldo

Toissapäivänä eli 14.2.2011 mielestäni kaikkien aikojen suurin jalkapalloilija eli Ronaldo Luis Nazário de Lima kertoi päätöksestään lopettaa 18 vuotta kestäneen uransa. Viimeiset vuotensa Ronaldo pelasi kotimaassaan Corinthiansin joukkueessa ja mediahuomio Euroopassa oli melko pientä. Monille vuonna 2008 Milanin riveissä tapahtunut vakava loukkaantuminen oli se viimeinen isku, jonka jälkeen Ronaldo ei enää pystynyt palaamaan samalle tasolle. Ronaldo taisteli kuitenkin itsensä takaisin kentille ja oli jopa hetken aikaa mukana spekulaatioissa pääsystä vuoden 2010 MM-kisoihin. Dunga pelasi kuitenkin valinnoissaan varman päälle ja jätti myös mm. Ronaldinhon valintojen ulkopuolelle.

Uutisoinnista päätellen Ronaldon ura lähes unohdettiin ja pelaajanakin häntä pidettiin vitsinä, vaikka mies teki paluun kolme kertaa vaikeiden polvivammojen jälkeen. Ronaldoa pidettiin myös ylipainoisena lähes koko 2000-luvun pelaajauransa aikana. Tässä unohdetaan se minkälaisesta lahjakkuudesta puhuttiin ja se, että näennäiset ongelmat eivät näkyneet kentällä peliesityksissä. Ylipainoisenakin Ronaldon lähtönopeus oli niin hyvä, että tavaramerkiksi muodostunut puolustajan ohittaminen vauhdilla oli vaivattoman näköistä.

Ronaldo uralta kummajaisiksi jäivät Espanjan molemmissa suurseuroissa pelaaminen (Barcelona ja Real Madrid) ja Italian suurimman jalkapallokaupungin molemmissa seuroissa pelaaminen (Inter Milan ja AC Milan). Jalkapallossa ykkösveriviholliseen siirtymistä pidetään hirveänä asiana ja se rikkoo välit täydellisesti. Ronaldolle nämä kuitenkin annettiin pääpiirteittäin anteeksi ja hänelle on pääpiirteittäin annettu anteeksi sekä Barcelonassa että Interissä.

Ronaldo ehti saavuttaa uransa aikana lukuisia jalkapallon arvostetuimpia palkintoja. Hänet valittiin kolme kertaa Fifan vuoden pelaajaksi (1996, 1997, 2002), kaksi kertaa kultaisen pallon saajaksi (1997, 2002) ja mies on mm. kaikkien aikojen eniten maaleja MM-kisoissa tehnyt pelaaja. Seuratasolta löytyy lukuisia pokaaleja, joista merkittävimmät ovat Uefa Cup ja pari La Liga -mestaruutta. Kirsikkana kakun päällä on tietenkin kaksi maailmanmestaruutta. Vuoden 2002 finaalin hän ratkaisi omakätisesti tekemellä Brasilian molemmat maalit 2-0 voitossa Saksaa vastaan.

Itse ehdin seuraamaan Ronaldon uraa seuratasolla Real Madridin päivistä saakka. Tosin aktiivisuuteni rajoittui isompiin matseihin ja erityisesti Brasilian otteisiin. Brasilia muodostui itselleni eräänlaiseksi suosikiksi 2000-luvun alussa kun menestystäkin tuli ja peli oli näyttävän näköistä. Nykyään Brasilia on tehnyt täydellisen kokoonpanomuutoksen ja joukkue ei sisällä samalla tavalla suuria persoonia. Myös peli on muuttunut siihen suuntaan, että yksilötason loistamista ei enää suosita. Vai pitäisikö sanoa, että varsinkin kovimmilla tasoilla puolustuspeli on kehittynyt paljon. Kun aloin vuosituhannen vaihteessa seuraamaan jalkapalloa, niin juuri Ronaldo oli tähän se suurin syy. Ronaldosta teki suuren persoonan erityisesti se, että hän oli keskimääräistä rehdimpi pelaaja kentällä ja epäilemättä historian kliinisin viimeistelijä. Myös kentän ulkopuolella Ronaldo käyttäytyi korrektisti ihan viimeisiä tempauksia lukuunottamatta.

Sarja-arvostelu: Treme (2010), HBO:n laatusarja The Wiren jalanjäljillä

Treme on viime vuonna ensi-iltansa saanut draamasarja The Wiren (Ehdottomia suosikkisarjojani) luojalta David Simonilta. Se on sijoittuu vuoden 2005 tapahtumiin Katrina-hurrikaanin pyyhkäistyä New Orleansin. The Wiren tyylin mukaisesti sarja sisältää useita pieniä kertomuksia, jotka satunnaisesti kohtaavat toisensa. Kertomuksissa esitellään New Orleansialaista elämäntyyliä eri näkökulmista, mutta kuitenkin ilman selvää vastakkainasettelua kuten The Wiressä.

Sarjan ehdottomasti mielenkiintoisimpia hahmoja ovat aina uutta keikkaa etsivä ja rahapulassa oleva pasuunansoittaja Antoine Batiste, jota esittää yksi omista suosikkinäyttelijöistäni eli Wendell Pierce. Vaikka Piercen hahmo on hyvin erilainen kuin The Wiren murhaetsivä "Bunk", niin hahmon luonteessa on sitä samaa huumoria ja "satiiria", joka teki Bunkistakin aikoinaan ikimuistoisen. Pierce on syntynyt New Orleansissa ja kotiseuduistaan tyypillisesti ylpeänä amerikkalaisena luonnollinen valinta sarjaan. Olen iloinen, että kaikista HBO:n luottonäyttelijöistä juuri Piercelle osui mahdollisuus jatkaa tuotantoyhtiön palveluksessa.

Sarjassa nähdään myös muita The Wiresta tuttuja näyttelijöitä isommissa ja pienemmissä rooleissa. Näistä mainittavin on "Lester Freamonin" eli Clarke Petersin rooli Mardi Gras -intiianipäällikönä. Sarjan pääpaino on kuitenkin voimakkaaasti paikallisessa musiikissa. Oikeastaan missään vaiheessa ei edetä kymmentäkään minuuttia ilman, että ei esitettäisi vähintään parin minuutin mittaista esitystä. Suuri osa sarjan näyttelijöistä on muusikoita, joilta onnistuu hyvin erilaisten instrumenttien käyttö. Erityisesti puhallinsoittimiin on ihastuttu. Sarjasta on pyritty tekemään hyvin autenttinen ja totuudenmukainen ja se on saanut tästä myös kiitosta. Ja vaikka musiikin käyttäminen menee välillä vähän yli, niin voin uskoa, että tämä on todellisuutta New Orleansissa.

Sarjan edetessä opin aina vain enemmän arvostamaan Tremen musiikkia ja sarjassa esiintyvää musiikkikulttuuria. Mielestäni kulttuuri on täysin järjetön ja liioiteltu, mutta siinä on jotain erittäin mukaansatempaavaa. Sarja onnistui myös HBO:maiseen tyyliin kertomaan ison tarinan melko lyhyessä ajassa. Varsinkin sarjan loppuratkaisu oli hyvin toteutettu ja pisti ajattelemaan minkälainen vaikutus Katrinalla oikeastaan oli. Itselleni uusia, mutta mainitsemisen arvoisia näyttelijöitä olivat Kim Dickens, Lucia Micarelli ja John Goodman. Lisäksi tunnetummat Steve Zahn ja Melissa Leo vakuuttivat minut viimeistään nyt. He ovat kyllä todellisia laatunäyttelijöitä ja kantoivat suuren vastuun sarjan draamapuolesta kun monet muut keskittyivät musiikillisiin ansioihin. Annan sarjalle 9/10 tähteä. Treme teki mahdottomasta mahdollisen: sarja keksi jotain uutta ja yllättävää toimivasti.

Treme IMDb:ssa (Käyttäjien arvosana 8,5)

Parhaat vuorikiipeilyelokuvat

1. Touching the Void (2003)

"Kuoleman rajalla" on tositapahtumiin perustuva dokumenttielokuva. Sen vuonna 1985 tapahtuneet tapahtumat ovat uskomattomia, mutta silti hyvin uskottavasti kerrottu. Tapahtumien pääsankarit Joe Simpson ja Simon Yates ovat itse kertomassa tarinaa hyvin yksityiskohtaisesti ja "rehellisen" oloisesti. Elokuvassa käsitellään tabuja ja puhutaan aiheista ja päätöksistä jotka kuulostavat tällaiselle tavalliselle tallaajalle aivan uskomattomilta. Elokuvassa valloitetaan Siula Granden pahamainesta vuorta länsipuolelta. Se oli ensimmäinen "onnistunut" yritys sieltä ja sittemmin sitä ei ole taidettu edes yrittää. Touching the Void on yksi harvoja elokuvia, joille olen antanut IMDb:ssa 10/10 tähteä.


                                        
2. Nordwand (North Face) (2008)

Nordwand tarkoittaa kirjaimellisesti Eigerin pohjoisenpuoleista jyrkännettä. Tämä on vissiin kiipeilijöiden suosioissa, sillä monet kuuluisimmista tarinoista sijoittuvat juuri sinne. Nordwand on myös yksi vaarallisimmista reiteistä, vaikkei ehkä teknisesti vaativin. Se ei ole kovin korkea, mutta sisältää vaarallisia jäätiköitä. Nykyään juuri sen valloittamista pidetään yhtenä suurimmista mahdollisista saavutuksista. Esimerkiksi  Joe "Touching the Void" Simpson on tehnyt kuusi epäonnistunutta yrittääkseen päästä Eigerin huipulle. Elokuvana tämä oli yksi parhaista ei-englanninkielisistä, mitä olen koskaan nähnyt. Päänäyttelijät olivat hyvin uskottavia ja elokuva huokui ajan henkeä (Elokuva sijoittui vuoteen 1936 ja kertoi juuri saksalaisista ja itävaltalaisista kiipeilijijöistä). Elokuvasta puuttuu Hollywood-elementti ja se teki elokuvasta jollain tapaa maanläheisemmän. Kiipeilyelokuvien tyyliin tämäkin kertoo tositarinan. Joskus totuus on todellakin tarua ihmeellisempää.


3. Everest (1998)

Everest on dokumenttielokuva, jossa kymmenen ihmistä matkaa maailman korkeimmalle kohdalle Mt. Everestille.  Muista listan elokuvista poiketen myös videomateriaali on autenttista ja se on kuvattu erikoiskameralla. Itse filmi tuo esille vuorikiipeilyn käytännön asioita kuten ohieen ilmanalaan totuttautumisen ja vaadittavat valmistelut. Draamaa filmille tuo samaan aikaan tapahtanut kuuluisa vuoden 1996 Mount Everest -onnettomuus, jossa menehtyi kahdeksan ihmistä. Elokuvassa ollaan hyvin läheisesti tekemisissä onnettomuuteen joutuneiden ryhmien kanssa ja se tuo onnettomuuden hyvin lähelle katsojaa. Elokuvassa tunnelma on dokumenttimaisesti rauhallinen, mutta aihe on niin mielenkiintoinen, että jännitys pysyy yllä.



4. Cliffhanger (1993)

Cliffhanger on Renny Harlinin tunnetuimpia elokuvia ja kulttiklassikko, jota ei voi sivuuttaa missään kiipeilyaiheisella listauksella, vaikka sen ote vuorikiipeilyyn on melko ohut. Elokuva on niin perus 90-luvun Hollywood-toimintaelokuva kuin vain olla ja voi, mutta elokuvalla on silti omat ansionsa. Se pitää hyvin jännitystä yllä ensimmäisellä katsomiskerralla ja sisältää todella rutinoituneita Hollywood-näyttelijöitä, joiden menoa on aina mielenkiintoista katsoa. Lisäksi elokuva on ehdottomasti yksi Harlinin onnistuneimpia tuotoksia. Itse vuorikiipeilyt rajoittuvat kyllä lähes ainoastaan hauskannäköiseen vapaakiipeilyyn. Se tehdään tyylillä! Jolla ei kyllä varmaan ole sitten mitään tekemistä todellisuuden kanssa..




5. The Eiger Sanction (1975) 

The Eiger Sanction on melko klassinen agenttiseikkailu, jonka vetonaulana toimii ohjaajana ja pääosan näyttelijijänä toimiva Clint Eastwood. Eastwoodilta sujuvat elokuvassa erinomaisesti kasvonilmeet ja elekielen näyttely, mutta näin fyysiseen elokuvarooliin hän taisi olla jo muutaman vuoden liian vanha. Kiipeilijät voivat kyllä olla vanhempiakin ihmisiä, mutta he ovat kuitenkin yleensä fyysistekin hyväkuntoisemman oloisia. Eastwood tosin säilyttää kiipeilyssäkin tietyn tason ammattimaisuuden. Vuorena toimii jälleen Eiger:in Nordwand ja draaman syntyminen on sen takia melkein itsestäänselvyys. Elokuvana The Eiger Sanction oli ehdottomasti ikäänsäkin nähden erinomainen, mutta itse kiipeily oli ajoittain vähän turhan dramaattista ja näyttelijätkään eivät siihen sopineet täysin.



6. Vertical Limit (2000)

Vertical Limit on överiksi vedetty Hollywood-elokuva, joka sijoittuu yhdelle maailman vaikeimmista kiipeilyvuorista eli K2:selle. Elokuva vajoaa useisiin kliseisiin ja välillä menossa ei ole mukana edes järjen hiventä, mutta jännitys pysyy kyllä Cliffhangerin tapaan mukavasti yllä. Monet pitävät elokuvan K2-vuorta maailman haastavimpana kiipeilyvuorena. Kun Everestille on kiivennyt n. 3700 ihmistä, niin K2:sen vastaava luku on vain noin 300. Itse elokuvassa nähdään useita Hollywood-tähtiä kuten Bill Paxton, Chris O'Donnell ja Robin Tunney. He ovat valmistautuneet rooleihinsa hyvin menevät kyllä kiipeilijöistä, mutta elokuvan tapahtumissa on sen sijaan kyllä paljon turhaa liioittelua ja ylidramatisointia. Martin Campbell on yksi suosikkiohjaajistani, mutta tässä hän astui aavistuksen harhaan.



7. K2 (1991)

Myös viimeinen elokuva kertoo nimensä mukaisesti K2:sen valloituksesta. Tälle elokuvalle voisi antaa kiitosta siitä, että se keskittyy pohjimmiltaan lähes täysin vuorikiipeilyyn ja siihen liittyvään ajatteluun. Tämäkin on "Hollywood-elokuva" eli tapahtumat eivät perustu vähääkään tositapahtumiin ja elokuva sisältää paljon dramatisointia. Kuten kaikki tämän listan muutkin elokuvat, niin tämä on kuitenkin elokuvana hyvin katsottava. Päänäyttelijät Michael Biehn ja Matt Craven ovat sopivia näyttelijöitä kiipeilijöiksi ja heiltä sujuu meno melko realistisen oloisesti. Mutta koska vaadin kiipeilyelokuvilta todenmukaisuuttakin, niin elokuvan uskomattomat juonenkäänteet ja henkilöhahmot eivät sovi tähän elokuvalajiin.