The Pillars of the Earth eli Taivaan pilarit (2010)

"Taivaan pilarit" on sarja, jonka alunperin ohitin liian raskaana pukudraamana. Yle kuitenkin toi sarjan Suomeen ja laadukkaiden kesäsarjojen vähyyden vuoksi myös minä aloin seuraamaan sitä. Yllätyin erittäin positiivisesti heti alusta lähtien ja sarja vain parani edetessään. The Pillars of the Earth tarjosi laadukkaan ajankuvauksen, runsaasti hyviä näyttelijöitä ja mielenkiintoisen aiheen. Sarja keskittyi kuvitteellisen Kingsbridgen katedraalin rakennusvaiheisiin ja sen ympärillä tapahtuvaan draamaan ja politikointiin. Vaikka aihe kuulostaa hengelliseltä, niin se on mielenkiintoisesti toteutettu. Tapahtumat sijoittuvat keskiajalle aikaan, jolloin Englannin valtataistelut olivat kiivaimmillaan. Sarjassa käydään läpi pitkää aikaväliä ja mukaan mahtuu esimerkiksi sisällissotaa. Sarja perustuu Ken Folletin kirjoittamaan samannimiseen kirjaan.

The Pillars of the Earthia on kehuttu realistisesta ajankuvauksesta. Ympäristö on vihamielistä ja päätökset julmia. Erityisesti kirkon kyseenalaisia motiiveja tuodaan esille. Sarjassa esitellään kaikkia yhteiskuntaluokkia ja ehkä rehellisimpiä munkkeja lukuunottamatta kaikille hahmoille on yhteistä halu nousta korkeampaan asemaan yhteiskunnassa. Tarinan kerronta on alussa sekavaa, mutta muutaman jakson jälkeen yhteiskunnalliset asemat alkavat olla selvillä. Tarinassa on useita merkittävään rooliin nousevia hahmoja, mutta selkeät yhteiskuntaluokitukset pitävät kokonaisuuden selkeänä. Aivan ensimmäisessä jaksossa juonenkulussa mukana pysyminen on kuitenkin haastavaa.

The Pillars of the Earth on mielenkiintoisesti roolitettu. Sarjassa on erityisen kattava läpileikkaus Ison-Britannian näyttelijäeliittiistä. Näyttelijöistä Donald Sutherland on ylivoimaisesti tunnetuin ja hän on vahvasti mainonnassa esillä, vaikka itse rooli ei ole kovin merkittävä. Ian McShane tekee myös kokeneena ja Hollywoodinkin nähneenä näyttelijänä hienon suorituksen. Muita maininnan arvoisia nimiä ovat esimerkiksi Matthew Macfadyen, Rufus Sewell ja Hayley Atwell. Kokonaisuutena The Pillars of Earthin näyttelijäkaarti on poikkeuksellisen lahjakas ja nimivahva.

The Pillars of Earthin tarina on mielenkiintoinen ja se on laadukkaasti toteutettu. CGI-toteutus on vakuuttava ja ympäristöt vaikuttavat autenttisilta, vaikkakin aavistuksen ahtailta. Tarinassa ei ole aineksia olla eeppinen mestariteos, mutta se on monella tavalla hyvää huvia ja ehdottomasti katsomisen arvoinen teos. Sarjassa esiintyy useita monista elokuvista ja muista sarjoista tuttuja laatunäyttelijöitä ja roolit mahdollistavat hyvin erilaisia suorituksia. Ehdottomasti parhaita minisarjoja, mitä olen koskaan nähnyt. Sarjan ohjannut Sergio Mimica-Gezzan onkin mielenkiintoinen nimi seurattavaksi.

The Pillars of the Earth IMDb:ssa (Käyttäjien antama arvosana 8,1)
Metascore: 67/100
Omat pisteet: 9/10

Prometheus (2012)

Mitään elokuvaa en ole moneen vuoteen odotettanut niin paljon kuin Prometheusta. Elokuvan ajatuksena oli palata Alienin juurille "Mistä se kaikki alkoi"-tarinalla ja ohjaajana tietysti se ainoa oikea Alien-ohjaaja Ridley Scott. 33 vuotta on kulunut siitä, kun alkuperäinen Alien-elokuva julkaistiin. Elokuvan koukkuna on tapahtua samassa universiumissa kuin alkuperäiset Alien-elokuvat, sillä tarinallisesti yhtymäkohtia ei ole paljoa. Elokuvassa tuodaan esille aivan uusia ajatuksia ja eräällä tavalla se pyrkii olemaan luomiskertomus Alien-universumin tapahtumille.

Elokuva on roolitettu hienosti ja Alien-elokuville tyypillisesti naisvetoisesti. Merkittävimmät roolit ovat ruotsalaisella Noomi Rapacella ja etelä-afrikkalaissyntyisellä Charlize Theronilla. Myös irlantilais-saksalaisella Michael Fassbenderilla on merkittävä rooli David-robottina. On hauskaa ajatella, että roolit olisi annettu sopivien näyttelijänkykyjen perusteella, eikä niin usein nähtävällä Hollywood-tähtien listapalkkauksena. Oudosti brittiläisestä Guy Pearcesta on tehty Prometheusissa maskeerammalla ikivanha hallitsija. Asia ei häiritse, mutta hahmon olisi voinut roolittaa luonnollisemminkin. Prometheus-aluksen kapteenia näyttelevälle Idris Elbasille olisin toisaalta toivonut vähän näyttävämpää roolia.

Vaikka näyttely on laadukasta, niin näyttelijöiden hahmot jäävät ontoiksi. Prometheuksessa on panostettu täysillä visuaalisuuteen ja eeppisiä kohtauksia näytetään paikoin pitkään ja hartaasti. Tämä myös näkyy lopputuloksessa, sillä Prometheus on ehdottomasti näyttävimpiä elokuvia koskaan. 3d:tä on kuitenkin käytetty maltilla ja elokuva ei saa hirveästi lisäarvoa siitä. Tämä voi olla hyväkin asia: ei ole yritetty väkisin keksiä jotain uutta ja hienoa Avatar- ja Hugo-tyyliin, vaan kuvakulmat on tehty toimivaksi tiedetyllä tavalla. Mitä hahmoihin tulee, Prometheus tekee niistä mielenkiintoisia, mutta elokuva ei yli kahden tunnin kestostaan huolimatta ehdi antaa heille taustoja ja merkitystä juuri ollenkaan. Prometheuksen kohdalla toivoisi, että joskus dvd-julkaisun aikaan elokuvasta julkaistaisiin extended cut tai director's cut, jossa mentäisiin vieläkin syvemmälle tarinaan.

Prometheusissa tarinan keskiössä ovat "space jockeyt", jotka jakavat yhteisen dna:n ihmisten kanssa. Heihin liittyvä juonikuvio on hieno. Elokuvassa on hienosti sanattomasti esitelty biologisen sodankäynnin aseita, mutta toisaalta jätetty avoimeksi kysymys mikä johti tähän. Asetelmaa pedattiin jatko-osalle, joka "antaisi lopullisen totuuden". Elokuvan kohtaus, jossa Rapacen hahmoa leikataan medipodissa on todella hienosti ja jännittävästi tehty. Muutenkin kauhukohtaukset ovat hyvin vertailukelpoisia alkuperäisen Alienin kanssa. Kaikki tulevaisuuden teknologia vaikuttaa coolilta ja sitä käytetään realistisen oloisesti. Hologrammit toimivat 3d:nä katsottuna erityisen hyvin. Kaikkiaan Prometheusissa on hyviä ideoita, laadukasta kauhua ja mielenkiintoisia hahmoja, mutta tarinaan toivoisi enemmän sisältöä.

Prometheus IMDb:ssa (Käyttäjien antama arvosana 7,7)
Tomatometer: 73%
Metascore: 65/100
Omat pisteet: 8/10

Touch (2012)

Touch on amerikkalaisella FOX-televisioyhtiöllä pääosin keväällä 2012 esitetty trillerisarja. Suomessa sarjaa ei ole vielä näytetty millään kanavalla. Sarjan luoja on mm. Heroes-sarjan taustalta löytyvä Tim Kring. Ensimmäinen tuotantokausi kesti 12:sta jakson verran ja sarja on jo uusittu toiselle kaudelle. Touch on vahvasti hengellinen ja yliluonnollisiin ilmiöihin keskittyvä sarja. Mitään uskonnollista paatosta sarja ei esitä, mutta taustalla on "kaiken yhdistävä voima". Sarja uskoo toisaalta myös vahvasti tieteeseen ja numeroihin, jotka ovat perustana kaikelle toiminnalle ja tapahtumille.

Touch on erittäin siististi tehty ja upeasti kuvattu. Sarjan jokaisen kahdentoista jakson käsikirjoitus on tehty omaksi laadukkaaksi kokonaisuudeksi. Jokaisessa jaksossa esitetään tarina, jossa ympäri maailmaa olevat ihmiset yhdistyvät jonkin numerosarjan kautta. Kaikesta näkee, että tuotantoon on panostettu ja sarjan globaalisuus lisää sen uskottavuutta merkittävästi. Jokaisen jakson omat näyttelijät olivat erittäin ammattitaitoisia ja käsikirjoituksissa on käytetty ennennäkemätöntä mielikuvitusta. Ajoittain Touch kuitenkin sortuu turhaan hengellisyyteen ja puhtoisuuteen. Lisäksi sarjassa esiintyvää yliluonnollisuutta korostetaan turhan usein ottaen huomioon, että Touch näyttää ja kuulostaa hyvin realistiselta.

Sarjan ensimmäisellä kaudella jokaisessa jaksossa esiintyi pysyvästi vain kolme hahmoa: Kiefer "Jack Bauer" Sutherland esitti entistä reportteria ja autistisen lapsen isää. 11-vuotias David Mazouz, joka esitti mykkää autistista lasta, jolla on kyky nähdä maailman tapahtumat numeroiden kautta. Gugu Mbatha-Raw esitti puolestaan sosiaalityöntekijää, jonka tehtävänä oli arvioida Sutherlandin ja Mazouzin hahmojen muodostaman perheen elämäntilannetta. Sutherlandin perheen tilanteeseen keskittyvä juonikuvio ei ollut aivan yhtä mielenkiintoinen, kuin jokaisessa jaksossa esitetty oma tarinansa. Päänäyttelijäkolmikko hoiti silti roolinsa kiitettävästi. Sutherlandin hektinen ja liikkuva näyttelytyyli sopi hyvin roolihahmolleen. Näkisin kuitenkin vielä mielelläni Sutherlandin panostavan enemmän erilaisiin rooleihiin ja elokuviin.

Touch on hyvää ajankulua ja laatu säilyy tasaisena kaikissa jaksoissa. Sarjan yli yksittäisten jaksojen jatkuva kestotarina ei ollut erityisen innovatiivinen, mutta sen sijaan jokaisessa jaksossa oli omat mielenkiintoiset tarinansa. Sarjassa käsitellään paljon aiheita traumankäsittelystä, autismista, hengellisyydestä ja vanhemmuudesta. Nämä eivät itseäni aina sytyttäneet, mutta yksittäiset hyvät kertomukset auttoivat jaksamaan koko kauden katsomisen loppuun. Kuvaustyyli ja kerronta oli paikoin parasta, mitä olen tv:sta nähnyt. Ehkä tämä saa joskus ensi-iltansa Suomenkin FOX-kanavalla?

Touch IMDb:ssa (Käyttäjien antama arvosana 8,9)
Metascore: 60/100
Omat pisteet: 7/10

The Avengers (2012)

En tiedä, onko koskaan aiemmin tehty elokuvaa, jota olisi tässä mittakaavassa valmisteltu supersankarielokuvilla ja kasattu niistä tällainen tähdistöjoukkue. Thorilla, Captain Americalla ja Iron Manilla on kaikilla viimeisen parin vuoden aikana julkaistut nimikkoelokuvat. Ajatuksena The Avengers on mielenkiintoinen, vaikka siinä rahastamisen kitkerä sivumaku onkin. Onneksi ohjaajaksi valittiin Joss Whedon, joka teki "kostajista" oikeasti hyvän elokuvan. Lisäksi tieto siitä, että Avengers-sarjakuvia, joissa nämä samat tähdet seikkailevat, on tehty jo 60-luvulta lähtien helpottaa rahastusmausta ylitsepääsemiseen.

Oli selvää, että elokuvan sisältäessä lukuisia tunnettuja supersankareita on toimintakohtauksiin panostettu sekä efektillisesti että ajallisesti. Oikeastaan voisi sanoa, että The Avengers on kokoelma eeppisiä taisteluja lisättynä hassuilla onelinereilla, joissa sankarit lähinnä kettuilevat toisilleen. En tosin teatteriin matkustaessani siltä mitään enempää tai vähempää odottanutkaan. Se vaan on hauskaa nähdä supersankari-egoistit vertailemassa taitojaan. Supersankareista kukaan ei alisuorittanut ja kaikki saivat jossain mielessä merkittävän roolin ja tarpeeksi ruutuaikaa.

Thorin elokuvasta tutun Lokin valjastaminen pahikseksi ei herättänyt riemunkiljahduksia. Vaikka Thor on hahmona mielenkiintoinen, niin elokuvan jumalallinen taustatarina tuntuu välillä lähinnä rasittavalta. Paljon mielenkiintoisempaa on seurata esimerkiksi Jeremy Rennerin, Mark Ruffalon ja Scarlett Johanssonin esittämien hahmojen tarinaa. Erityisesti Johanssonilla on tärkeä rooli elokuvan lähes ainoana naispuolisena jäsenenä. Ruffalon valjastaminen Hulkiksi oli oivallinen, vaikka olisi ollut innostavaa nähdä hahmoja myös vuoden 2008 elokuvasta The Incredible Hulk. Muista puuttuneista hahmoista olisi ollut ehdottomasti mielenkiintoista nähdä Natalie Portman Thor-elokuvan roolistaan. Itse elokuva meni ehkä aavistuksen verran liiallisesti käsikirjoituksen mukaan sisältäen melkolailla ennalta-arvattavaa ja kliseistä toimintaa. Hyvät ja nimekkäät näyttelijät pelastavat elokuvassa kuitenkin paljon. Vaikka elokuva on Marvelin elokuvista parhaimmistoa, niin aivan sen saaman hypen tasolle en sitä nosta.

Näkemäni perusteella kuitenkin toivon, että Marvel jatkaa edelleen tarinoiden yhdistelyä ja tässä elokuvassa olleiden tähtien käyttämistä supersankarielokuvissaan. Juuri tulleiden tietojen mukaan Avengersille myös tehdään jatko-osa hurjan suosion seurauksena. Myös Thorille, Captain Americalle ja Iron Manille on suunnitteilla jatko-osat. Nyt vain toivomaan, että Renner ja Johansson saavat myös rooleja hahmoilleen näistä elokuvista ja myös Ruffalon Hulk olisi näillä näytöillä mielenkiintoinen nähdä uudestaan. Heidän tarinansa kuulostavat mielestäni mielenkiintoisemmilta kuin jo kertaalleen nähtyjen Thorin, Captain American ja Iron Manin tarinat. Tämä tosin jos joku on makuasia. Huhujen mukaan Nick Furya The Avengersissakin näytellyt Samuel L. Jackson olisi tehnyt Marvelin kanssa yhdeksän elokuvan sopimuksen eli paljon olisi vielä luvassa tähän juoneen liittyviä elokuvia. Mikäs siinä rahaa takoessa kun käytännössä kaikki Marvelin uuden ajan supersankarielokuvat niittävät kehuja ja keräävät hirmuisesti voittoa.

The Avengers IMDb:ssa (Käyttäjien antama arvosana 8,8)
Tomatometer: 93%
Metascore: 69/100
Omat pisteet: 7/10

Contraband (2012)

Contraband vaikutti lupaavalta. Mark Wahlberg tekee nykyisin lähes yksinomaa mielenkiintoiselta kuulostavia elokuvia ja Giovanni Ribisikin on tehnyt useamman muistettavan roolisuorituksen. Contraband on myös Baltasar Kormákurin toinen ohjaustyö kotimaansa Islannin ulkopuolella. Contrabandin perusteella Kormákurin ohjaustyyliä voisi kuvailla melankoliseksi, intensiiviseksi ja jopa aggressiiviseksi. Tämä tyyli sopi ainakin Contrabandin ideaan hyvin.

Omaan mieltymyksen nokkelalla juonella tehdyille action-elokuville. En jaa tätä mieltymystä varsinkaan kriitikoiden kanssa. Contrabandia voi tahtoessaan pitää liian yksinkertaisena viime aikoina vakavempiinkiin elokuviin panostaneelle Wahlbergille. Se sisältää jonkin verran action-kliseitä ja Wahlbergin eleettömän roolin voi tulkita myös näyttelijän leipääntymisenä. Mielestäni on kuitenkin hyvä tehdä myös Contrabandin kaltaisia rehellisiä toimintoja. Salakuljetus ei ole ideana liian käytetty ja elokuvan sijoittuminen New Orleans & Panama välille on mielenkiintoinen. Heikkoutena täytyy kuitenkin pitää henkilöhahmojen ohkaisuutta. Toimintakohtauksia ei ole tehty liian pitkiksi ja dialogi pysyy mielenkiintoisena.

Aivan alkuvuonna ei Amerikan puolella olla yleensä panostettu vakavasti otettaviin draamaelokuviin. Suomessa tilannetta ei hahmota niin hyvin, koska monet syksyn ja alkutalven elokuvista saavat vasta seuraavalla vuodella ensi-iltansa Suomessa. Joka tapauksessa Contraband on ajankohtaansa nähden hyvää viihdettä ja elokuvan omaperäisyys kestää hyvin yhden katselukerran. Elokuvasta voi bongata useampia näyttelijöitä takavuosien suosikkisarjoista ja -elokuvista. Contraband on oikea valinta, jos etsii nopeatempoista toimintaa muutamilla oivaltavilla juonenkäänteillä. Keskittymistä kuitenkin tarvitaan, jos haluaa päästä hahmoihin syvemmin kiinni.

Contraband IMDb:ssa (Käyttäjien antama arvosana 6,5)
Tomatometer: 51%
Metascore: 51/100
Omat pisteet: 8/10

Iron Sky (2012)

Iron Sky on herättänyt vaihtelevia mielipiteitä. Viimepäivinä kotimainen lehdistö on jakanut positiivisia arvosteluja, kun taas ensi-illassaan Berliinin elokuvajuhlilla teos ei saanut kovin lämmintä vastaanottoa. Iron Sky on suomalaiseksi elokuvaksi myös kiinnittänyt kiitettävästi huomiota markkinointiin ja siihen ei voi olla törmäämättä mitä erilaisimmissa yhteyksissä. Itselleni oli lähes selviö käydä katsomassa tämä heti kuin se vain oli mahdollista. Iron Sky onkin elokuvana juuri sitä mitä suomalainen elokuva tarvitsee, eli kunnianhimoista, kansainvälistä ja ammattimaista toimintaa innovatiivisella rahoituksella. Elokuvana Iron Skylla on kuitenkin rehellisesti sanottuna hyvien asioiden lisäksi parannettavaakin.

Iron Skyn eräs ongelma on lähes sama kuin Energia Productionsin edellisessä elokuvassa Star Wreck: In the Pirkinningissa. Elokuvan juoni on koko maailman kattava ja puitteet ovat huikeita, mutta oikeastaan elokuvassa ei näytetä kovin montaa ihmistä ja kaikki tapahtumat tuntuvat tapahtuvan pienessä tilassa. Ongelma on tietysti sellainen, että pienellä budjetilla se oli odotettavissa. Toivottavasti Energia Productionsin visiot tulevaisuuden tuotannoista toteutuvat ja näihin asioihin pystytään panostamaan vieläkin enemmän.

Iron Skyn suurimpia myyntivaltteja ovat olleet sen panostus visuaalisuuteen ja CGI-kohtauksiin. Nämä toimivatkin hyvin. Efektejä ei voi verrata Transformersin vastaaviin, mutta ne ovat nykymittapuulla tarvittavan uskottavia. Useimmiten kohtauksista pystyy kyllä arvaamaan, miten ne on kuvattu ja taustat näyttävät kyllä tehdyiltä taustoilta. Pienen tilan ongelmat näkyvät myös tässä. Elokuva tuntuu avarista taustamaisemistaan huolimatta välillä ahtaalta ja rajoittavalta. Mielestäni esimerkiksi Cargo suhteutti hyvin budjettinsa siihen, minkälaista uskottavaa scifiä oli mahdollista tehdä. Asia, jossa Iron Sky ei aina täydellisesti onnistunut. Elokuvan ääniraidasta pidin.

Näyttelijäsuorituksista on pääosin hyvää sanottavaa. Saksan kieli kuulostaa elokuvassa selvästi englantia miellyttävämmältä. Englanninkieliset vuorosanat ovat melko tönkköjä ja varsinkin Christopher Kirbyn ja Götz Otton roolihahmoille kirjoitetut vuorosanat eivät kuulostaneet luonnollisilta. Elokuvan selvästi ammattimaisimman vaikutelman tarjosi Udo Kier, jolle olisi toivonut jopa enemmän sanottavaa. Myös Julia Dietze täytti paikkansa hyvännäköisenä natsiopettajana. Elokuvan näyttelijälista herättää tarvittavaa kunnioitusta ja näyttelijöissä on tarpeeksi nimekkäitä nimiä elokuvaa mainostamaan. Vaikka joissain pienissä asioissa, kuten joidenkin kohtauksien ylipitkässä kestossa, on vielä vähän In the Pirkinningista tuttua amatöörimäisyyttä, niin yleisesti tämä elokuva vaikuttaa ammattilaisten tuottamalta ja ammattinäyttelijöiden näyttelemältä.

Etukäteen Iron Skysta halusi ajatella, että elokuvassa pyrittäisiin jossain määrin realistiseen tulevaisuudenkuvaukseen, jossa olisi nokkelaa satiiria nykypäivän politiikasta. Tämä toteutui osittain. Iron Sky sisälsi muutamia todella hauskoja viittauksia erityisesti Yhdysvaltalaiseen politiikkaan, mutta ei ollut silti tarpeeksi hauska ollakseen laadukas (paljon naurukohtauksia sisältävä) komedia. Toisaalta elokuva ei ollut myöskään niin realistinen kuin jotkut fanit olisivat etukäteen toivoneet. Kaikkinensa Iron Sky on 93 minuuttia kestävä väliinputoaja. Tuostakin lyhyestä kestosta olisi voinut ottaa kymmeniä minuutteja pois menettämättä käytännössä mitään oleellista. Toisaalta esimerkiksi natsien kuuasemaa esitellään todella niukasti sisäpuolelta ja se antaa kuvan todella pienistä ympyröistä.

Iron Sky on kaikista pienistä puutteistaan huolimatta ehkä laadukkain kotimainen elokuva mitä olen nähnyt tehtävän viimeisen parinkymmenen vuoden aikana (en tosin ole kovin aktiivisesti seurannut kotimaisia). Elokuvan ehkä keskeisin anti on se, että se sisältää potentiaalia ja on luultavasti hyvä käyntikortti isompiin ympyröihin. Laadukasta sci-fiä kun on luultavasti todella vaikeaa tehdä pikkurahalla. Näillä pohjustuksilla suosittelisin elokuvaa kaikille suomalaisille ja myös niille ulkomaalaisille, joita aihepiiri kiinnostaa. Aihepiiriltään elokuva olikin todella innovatiivinen ja mielenkiintoinen. Iron Sky osasi tehdä markkinointinsa, sillä teaserkuvat ja trailerit olivat todella näyttäviä ja saivat elokuvan näyttämään todella houkuttelevalta.

Iron Sky IMDb:ssa (Käyttäjien antama arvosana 8,0)
Tomatometer: 40%
Omat pisteet: 6/10

We Bought a Zoo (2011), Koti eläintarhassa

We Bought a Zoo on tositapahtumiin perustuva perhe-elokuva. Teaserkuvien ja trailereiden perusteella elokuva vaikutti melko lapselliselta ja tekopirteältä. Kuitenkin itse elokuva oli myönteinen yllätys eikä vähiten sen päänäyttelijöiden karisman takia. Matt Damon jatkoi viime vuosina muutaman kerran aiemminkin nähtyä isäroolia, joka on huomattavan iso kontrasti miehen kymmenen vuoden takaisiin elokuviin. Scarlett Johansson on puolestaan maailman täydellisin henkilö näyttelemään naapurintyttöä. Tämä viitta sopii selvästi paremmin kuin esimerkiksi se, jossa Johansson näyttelee vaarallista supersankaria.

We Bought a Zoon juoni on niin uskomaton, että sen tapahtumien on vaikea kuvitella olevan totta. Silti eläinpuisto, johon elokuvassa viitataan on olemassa myös oikeasti. Eläimiä näkyy elokuvassa reilusti ja ne näyttävät myös hyviltä. Ohjaaja Cameron Crowe on itselleni kaikista tunnetuista elokuvistaan (kuten Vanilla Sky, Jerry Maguire ja Almost Famous) huolimatta melko tuntematon, mutta tämän perusteella voisin sanoa pitäväni miehen ohjaustyylistä. Mitään aivan ylitsevuotavaa siirappia elokuva ei ole, vaikka tarina onkin äärimmäinen.

Itse tarinassa on aika paljon hyväfiilis-kohtauksia ja tapahtumat ovat täysin ennalta-arvattavia. Vaikka itkukohtaukset eivät tässäkään olleet kaikista luonnollisimpia, niin annettakoon se anteeksi perhe-elokuvassa. Hyvää oli eläinpuiston käyttäminen uutena ajatuksena. Myös päänäyttelijöiden Damonin ja Johanssonin välinen kemia toimi hyvin. Lapsinäyttelijät olivat ehkä vähän tavallista laadukkaampia ja luonnollisempia. Elokuvalta sai juuri sen mitä odotti. Oikeanlaisessa fiiliksessä katsottuna We Bought a Zoo täyttää paikkansa.

We Bought a Zoo IMDb:ssa (Käyttäjien antama arvosana 7,2)
Tomatometer: 66%
Metascore: 58/100
Omat pisteet: 7/10

Mission: Impossible - Ghost Protocol (2011)

Ghost Protocol on neljäs osa Tom Cruisen tähdittämässä elokuvasarjassa. Neljäs osa on ollut paljon esillä mediassa suomalaisen Samuli Edelmannin roolisuorituksen ansiosta. Elokuva on ollut jo tähän mennessä hyvin menestyksekäs tuottaen moninkertaisesti jo lipputuloilla alkuperäisen budjetin. Mission Impossible kuulunee jo mm. Die Hard-, Bourne- ja James Bond-elokuvien kanssa niiden elokuvabrändien joukkoon, jotka eivät millään voisi olla rahallisesti tappiollisia, vaikka budjetti oli useita satoja miljoonia dollareita. Tässä tilanteessa elokuvan ei tarvitse ansaita menestystään laadulla, joka voisi näkyä lopputuloksessa.

Mission: Impossible - Ghost Protocol on kuitenkin hyvä elokuva. Se ei esitä erityisen monimutkaista tarinaa tai liikaa ihmissuhdedraamaa, vaan keskityttyy toimintaan. Aiheeseen, johon ainakin itse olen turtunut kymmenien ja satojen samaa kaavaa noudattavien elokuvien näkemisen jälkeen. Ghost Protocol oli kuitenkin näiden elokuvien joukossa selvästi edukseen erottuva. Elokuvan juoni on tarpeeksi koukuttava, jotta toimintakohtauksien seuraaminen olisi mielenkiintoista. Toimintakohtaukset ja -keinot olivat hyvin laadukkaasti tehty ja sisälsivät aivan uudenlaisiakin kikkoja Mission Impossible-tyylin mukaisesti. Kuvauspaikoista erityisesti Dubai ja Praha ovat mainitsemisen arvoisia. Alun vankilakohtaukset tekivät vaikutuksen tiiviillä tunnelmallaan ja Dubain jättirakennukset ja hiekkamyrskyt visuaalisuudellaan.

Ghost Protocolista ei varmaankaan voi kirjoittaa ottamatta esille näyttelijöitä ja heidän suorituksiaan. Kokonaisuutena roolitus on mielenkiintoinen ja kaikki henkilöt sopivat tyylikkäästi rooleihinsa. Erityisesti Jeremy Rennerin tuominen sarjaan on hieno veto ja tähtistatuksesta huolimatta mies ei vie tilaa päätähti Cruiselta. Vihollisiksi Ghost Protocolissa on mielenkiintoisesti valittu kaksi pohjoismaalaisittain merkittävää näyttelijää eli Michael Nyqvist ja Edelmann. Vaikka vihollisia on "vain kaksi", niin he toimivat uskottavasti ja sopivat rooleihinsa. Edelmannin suoritus on tyylikäs ja ruutuaikaakin tulee mukavasti.

Ghost Protocol on erityisesti efekteiltään vakuuttava. Visuaalisesti ja äänellisesti elokuva on erittäin hieno ja niiden näkeminen teatterissa tuo varmasti lisäarvoa kokemukseen. Jättibudjetin toimintaelokuvien tyylin mukaisesti elokuvan aikana juostaan todella paljon ja kierretään puoli maapalloa ja juoni liittyy itsetuhoisen ihmiskunnan pelastamiseen viimeiseltä tuholta. Vaikka väitän turtuneeni toimintaan, niin tämä elokuva toi esille sen vähän innostuksen, jota vielä tähän genreen löytyy. Elokuva on lajissaan lähes täydellinen, mutta elokuvana ei läheskään. Mission Impossible-elokuvien joukossa Ghost Protocol on jopa parempi kuin elokuvasarjan ensimmäinen osa ja selvä parannus kakkos- ja kolmososaan nähden.

Mission: Impossible - Ghost Protocol IMDb:ssa (Käyttäjien antama arvosana 7,7)
Tomatometer: 93%
Metascore: 73/100
Omat pisteet: 8/10

Elokuvavuoden 2011 parhaat

Elokuvavuosi 2011 ei ollut mielestäni aivan vuoden 2010 veroinen. Hyviä elokuvia mahtui kuitenkin tällekin vuodelle. Käyttämäni IMDb:n kriteereillä laskettuna olen nähnyt tähän mennessä yhteensä 56 elokuvaa viime vuodelta. Jos Suomi ei olisi kehitysmaa mitä tulee elokuvien maahantuontiin ja elokuvissa näyttämiseen, niin lukuni voisi olla isompikin. Nyt välistä on jäänyt erityisesti illan Oscareissa isossa roolissa olevia elokuvia kuten The Artist, Extremely Loud & Incredibly Close, War Horse, Margin Call, Albert Nobbs ja niin edelleen. Erityisesti The Artist:n puuttuminen katsotuista elokuvista ennen Oscar-valvojaisia kismittää.

Vuoden 2011 parhaat elokuvat

1. Fast Five
2. Moneyball
3. The Descendants
4. The Girl with the Dragon Tattoo
5. Drive
6. Midnight in Paris
7. The Lincoln Lawyer
8. Warrior
9. The Ides of March
10. Source Code

Ensimmäisenä oleva Fast Five kaivannee hieman perusteluja. Elokuva ei ehkä taiteellisesti ollut vuoden merkittävin tuotos, mutta viihteellisesti elokuva oli herkkua erityisesti sellaiselle, jolle Fast & Furious-sarja oli entuudestaan tuttu. Dwayne Johnsonin tuominen sarjaan oli nappiveto ja tyylin muuttaminen pelkästä autojahdista kohti Ocean's Eleven:ia oli onnistunut. Jos kuitenkin katsotaan vuoden kokonaisvaltaisesti vakuuttavinta elokuvaa, niin vuoden elokuvan pysti kuuluu ilmanmuuta joko elokuvalle Moneyball tai The Descendants. Molemmat kertovat todella tarinan, joka todella on kertomisen arvoinen. Lisäksi näyttelijäsuuruudet George Clooney ja Brad Pitt ovat oivia valintoja näyttelemään isoa roolia vanhempina, mutta näkemyksillisinä henkilöinä.

The Girl with the Dragon Tattoo oli elokuva, jonka kerran nähtyään halusin nähdä heti uudelleen. Paikkasin tämän toiveen katsomalla ruotsalaisten oman version Stieg Larssonin pohjautuvasta kirjasta. Tässä huomasin eron jättipanoksella kansainvälisesti tehdyllä elokuvalla elokuvaan, joka oli vain pohjoismaalaisittain ajateltuna laadukas. Fincherin elokuvassa oli hyvää ohjaus, kuvaus, leikkaus, Daniel Craig ja Rooney Mara. Ruotsalaisten tulkinnassa oli hyvää tähän verrattuna lähinnä vain Noomi Rapacen roolisuoritus. Viidentenä listalla oleva Drive on monellakin tapaa mielenkiintoinen elokuva. Se kun on samaan aikaa yli- ja aliarvostettu elokuva. Kyseinen film-noir -aikoja kunnioittava elokuva on jättänyt monille katsojille lähtemättömän vaikutuksen ja siksi kritiikki esimerkiksi elokuvan palkintoehdokkuuksien määrälle on ollut huomattava. Vaikka Drive on monella tapaa hyvä elokuva, niin se on kuitenkin melko yksinkertainen, ennalta-arvattava ja turhan paljon tunnelmanluontikykyynsä luottava, joka tosin ei ole suurin rikos mitä voi tehdä. Paikkansa vuoden parhaiden elokuvien joukossa se on kuitenkin ansainnut.

Midnight in Paris on Woody Allenin omintakeisen tyylin viimeisin tuotos. En ole miehen elokuvien suurimpia ihailijoita, mutta tässä elokuvassa lähes kaikki osui kohdalleen. Tunnelma, tarina ja näyttelijät toimivat täydellisesti yhteen. Juoni oli absurdi, mutta sen tajuaminen oli palkitsevaa. Pariisi ja Ranska ylipäätään olivat vuonna 2011 elokuvatuotannon merkittävin kaupunki ja maa. The Lincoln Lawyer on listan ainoa aivan alkuvuoden elokuva. Tämä elokuva on varmasti ohitettu kaikissa muissa listauksissa. Siinä oli kuitenkin tyyliä ja hyvin rakennettu juoni hyvällä oikeussalielokuvanäyttelijällä eli Matthew McConaugheylla. Vaikka elokuvaan asetetut asetelmat olivat melko perinteiset, niin kokonaisuus oli mielenkiintoinen.

Warrior oli laadukkaasti tehty kunnioituksenosoitus vapaaottelulle. Elokuva sisälsi juuri ne tarvittavat elementit, jotta vapaaottelusta epäkiinnostunutkin voi olla kiinnostunut itse elokuvasta. Vaikka juonessa oli tarpeettoman paljon itkudraamaa, niin laadukkaasti toteutettu otteleminen ja hyvät näyttelijät ansaitsevat maininnan. The Ides of March sisälsi puolestaan paljon mielenkiintoista dialogia ja henkilökemiaa, jota ei voi jättää mainitsematta. Aivan erityistä koko vuoden elokuvissa olikin Ryan Goslingin nousu supertähdeksi. Mies on aivan ilmiömäinen käsittelemään naisia valkokankaalla. Tästä on pelkästään vuodelta 2011 osoituksena elokuvat Drive, Crazy, Stupid, Love. ja The Ides of March. The Ides of March:n juoni jätti kuitenkin aavistuksen verran kylmäksi potentiaalistaan huolimatta. Elokuva on silti maininnan arvoinen.

Source Code:n tilalla listan viimeisenä elokuvana olisi voinut olla myös mm. Sanctum, Crazy, Stupid, Love. tai vaikkapa Hugo. Kuitenkin Source Code:n kekseliäästi tehty sci-fi oli erityislaatuista. Hyvin yksinkertaiselta pohjalta lähtevä tarina on pystytty toteuttamaan mielenkiintoisesti. Juoni sisälsi sellaisen toistuvan elementin, joka olis väärinkäytettynä voinut tehdä elokuvasta hirveän. Kuitenkin elokuvan ohjannut Duncan Jones osoitti uudelleen, että mies on yksi tämänhetken vakuuttavimpia ja potentiaalisimpia ohjaajia.

The Descendants (2011)

The Descendants on novelliin perustuva draamakomedia Havaijilaisessa ympäristössä. Vuonna 2010 Havaijilla ja alle 20 miljoonalla dollarilla kuvattu elokuva on ollut huomiotaherättävän paljon esillä erilaisissa palkintogaaloissa. The Descendants on jo voittanut mm. Satelliitin ja Golden Globe-palkinnon parhaasta elokuvasta. Tulevissa Oscareissa elokuva on edustettuna viidellä ehdokkuudella. Harvoin jos koskaan komediagenreen kuuluva elokuva on edes vakava ehdokas Oscar-voittajaksi. Elokuva on kehuttuna sopivaa jatkoa Alexander Paynen menestyksekkäällä uralla. Erityisesti kriitikot ovat ylistäneet jo Paynen aiempia elokuvia Sideways:a ja About Schmidt:a. Pääosaa ja elokuvan ylivoimaisesti näkyvintä roolia esittää George Clooney. Muut näyttelijät ovat enemmän tai vähemmän tuntemattomia.

The Descendants ei ole Suomessa juuri mainostanut itseään. Olisiko edes rantautunut Suomeen, jos ei olisi niin ilmiselvä ehdokas vuoden parhaaksi elokuvaksi? Elokuvan juoni on perinteisyydessään tuttu aihe jo varmaan alkuihmisillekin. Aiheisiin kuuluvat mm. kuolemisen käsittely, pettäminen ja moraalikysymykset rahasta. Erityisen The Descendants:sta tekeekin elokuvan tapa käsitellä kliseinen juonikuvionsa. Näkemys on nykyaikainen, mutta maanläheinen. Elokuvassa käsitellään isoja asioita, mutta niitä ei perinteiseen elokuvatyyliin liioitella, vaan aiheita käsitellään hallitusti ja mustalla huumorilla. On yllättävää nähdä näyttelijöiden käsittelevän aiheitaan niin samalla tavalla kuin tavallisen tallaajankin voisi kuvitella käsittelevän. Elokuvan luokittelu komediaksi on ehkä liioiteltu. Vaikka on hetkiä, jolloin nauru olisi luonnollista, niin aiheen vakavuus kyseenalaistaa reaktion. Erityisen maininnan ansaitsee elokuvan täydellistäkin täydellisempi ympäristö draamalle. Elokuvassa tuodaan tietoisesti Havaijilaisen kulttuurin erityispiirteitä esille.

The Descendants on näyttelyltään lähes kokonaan Clooneyn yksilösuorittamisen varassa. Kuitenkaan elokuvasta puhuttaessa ei tule ajatelleeksi näyttelysuorituksia, vaan kokemusta pitää kokonaisvaltaisena. Elokuvassa on hetkiä jolloin todellakin tuntee olevansa paikanpäällä tapahtumien sivustaseuraajana. Täysverisessä draamaelokuvassa tämä on ehkä se kaikista tavoiteltavin asia. Elokuva ei varmasti miellytä kaikkia, mutta sen nähtyään ymmärtää miksi se on niin kehuttu. The Descendants ei esitä asioita itsestäänselvyyksinä ja välillä se onnistuu jopa tuomaan uusia elementtejä elokuvan jo niin kuluneeseen aiheeseen. Clooneyn roolihahmon lapsia esittävät Shailene Woodley ja Amara Miller ansaitsevat myös kiitoksensa suorituksesta. Woodleyn kaveria esittävä Nick Krause täydentää elokuvan lähes kaiken ruutuajan saavan näyttelijänelikon. Kemiat toimivat ja näyttelijöiden voisi kuvitella olevan ystäviä oikeastikin.

J.Edgar IMDb:ssa (Käyttäjien antama arvosana 7,7)
Tomatometer: 90%
Metascore: 84/100
Omat pisteet: 9/10

Hell on Wheels (2011)

Hell on Wheels on Suomessa melkolailla huomioitta jäänyt AMC:n western-aiheinen tv-sarja. Hyvän syyn sarjan seuraamisen aloittamiseen saa, kun katsoo AMC:n historiaa viimevuosina tuotetuista sarjoista: The Killing, The Walking Dead, Breaking Bad, Broken Trail ja niin edespäin. Tätä sarjaa ei tosin ole tehty aivan yhtä suurella budjetilla ja hypellä kuin AMC:n suurimpia sarjoja. Silti se keräsi Yhdysvalloissa television ääreen yleisön, joka oli lukumäärältään kanavan historian toisiksi isoin (siis enemmän kuin esim. Breaking Bad, The Killing tai Mad Men!). Ainoastaan The Walking Dead säilyi yleisömäärältään suositumpana sarjana. Hell on Wheels koki syntyessään mielenkiintoisen tuotantovaiheen ja sen ensimmäinen tuotantokausi kuvattiin jo kauan ennen varsinaista julkaisua. Sarja uusittiin nopeasti toiselle kaudelle.

Hell on Wheels lienee huomattavin villiin länteen sijoittuva tv-sarja sitten Deadwoodin. Lähtökohdat ovat kuitenkin erilaiset. Hell on Wheelsin perusjuoni sijoittuu rautietien rakennuksen ympärille. Samalla se toimii myös ajankuvauksena ja esittelee kattavasti vuonna 1865 esillä olleita ongelmia. Yhdysvallat on juuri toipunut sisällissodasta ja mm. orjien ja intiaanien oikeudet puhuttelevat. Sarjassa näyttelee muutamia tunnettuja näyttelijöitä Tom Noonanin, Commonin ja Colm Meaneyn johdolla. Pääosaa näyttelee Anson Mount, joka ei aiemmin ole varsinaisesti isompia rooleja näytellyt, mutta on kuin luotu Hell on Wheelsin "Cullen Bohannanin" rooliin. Paljon keskustelua on herättänyt myös Christopher Heyerdahlin rooli pohjoismaalaisena henkilönä "The Swede". Useimmat näistä kuitenkin kehuvaan sävyyn.

Hell on Wheelsin juoni rakentuu lupaavasti. Aivan alussa päähahmo Bohannanin tarina kerrotaan hieman epäselvästi, mutta kauden rakentuessa vastauksia saadaan sopivasti. Harmittavasti muut juonikuviot junnaavat paikoillaan melko pitkään ja sarjasta välittyy tunne, että rautatieaiheesta on hankala synnyttää mielenkiintoisia tarinoita. Puolivälissä kautta villit intiaanit saavat roolia, mutta tästäkään aiheesta ei oteta läheskään kaikkea potentiaalia irti. Lisäksi sarja on tehty turhan miellyttäväksi saduksi, jossa kaikki käänty lopussa hyväksi. Lopulta Hell on Wheels on kuitenkin positiivinen yllätys sellaiselle, joka ei sarjaa osaa odottaa. Ehkä sarjan saama suosio mahdollistaa panostuksia sarjan pitämiseksi mielenkiintoisena läpi tuotantokauden. Nyt Hell on Wheels jäi muutamien huippukohtien varaan.

Hell on Wheels IMDb:ssa (Käyttäjien antama arvosana 8,2)
Metascore: 63/100
Omat pisteet: 7/10

J.Edgar (2011)

J.Edgar on elämäkerallinen elokuva FBI:n pitkäaikaisesta johtajasta J. Edgar Hooverista. Käytännössä J.Edgar myös perusti nykymuotoisen FBI:n. Elokuvan on ohjannut Clint Eastwood ja sitä tähdittää Leonardo DiCaprio. J.Edgarin tarina yhtenä maailman vaikutusvaltaisimpana miehenä on kiistelty ja salaperäinen. Onkin yllättävää, että aihe on vasta nyt otettu syvällisempään käsittelyyn sisältäen myös Edgar Hooverin yksityiselämän. J.Edgarin yksityiselämää pidetään monilta osin julkisena salaisuutena ja Eastwood ei ole pelännyt näyttää näitä salaisuuksia myös valkokankaalla. Elokuva on tehty 35 miljoonan dollarin budjetilla ja se sisältää muunmuassa vaikuttavia maskeerauksia.

J.Edgar käyttää paljon aikaa päähahmo Hooverin (DiCaprio) yksityiselämän valottamiseen. Tämä kuvaus sisälsi yksinkertaisesti Hooverin äidin (Judi Dench), sihteerin (Naomi Watts) ja FBI:n varajohtajan Clyde Tolsonin (Armie Hammer). Näitä suhteita kuvaillaan monimutkaisiksi ja elokuva vihjailee näyttämällä asioita, joita ei kuitenkaan koskaan sanota ääneen. Tämä juonikuvio sisälsi omat mielenkiintoiset yksityiskohtansa, mutta elokuva sisälsi myös jonkin verran tarinoita Hooverin noususta valtaan ja suurimmista rikostutkinnoista. Aiheesta lienee säilynyt kovin vähän materiaalia, sillä tarinoita käsitellään välillä todella pintapuolisesti ja ei-Yhdysvaltalaisena on vaikea ymmärtää mihin suuriin legendoihin tässä viitataan. Elokuva toki korostaa Hooverin perusajatusta suojella omia bisneksiään ja hänen vaikutustaan siihen, kuinka rikostutkintaa on kehitetty.

J. Edgarin eräs ongelma on sen yksipuolisuus. Elokuvan pääroolin esittäjä DiCaprio varastaa esityksen muilta omalla suorituksellaan. DiCaprion rooli elokuvassa on eittämättä mainio, mutta se jättää varjoonsa kaikkien muiden näyttelijöiden hahmot ja tarina on vain läpikelausta Hooverin uran huippukohdista. Ehkä tiedon puutteesta johtuen nämä tarinatkin tuntuvat vajailta. Hyvää J.Edgarissa oli sen onnistunut elämänkerrallinen ote ja suhteellisen onnistunut flashbackien ja flashbackien flashbackien käyttö. DiCaprion maskeeraus ja tapa puhua/näytellä on myös täydellisen onnistunut. Eastwoodin ohjauksena tämä meni viimeaikaisita ohjauksista Invictusin ja Changelingin ohella kohtalaisiin, mutta ei parhaimpiin suorituksiin.

J.Edgar IMDb:ssa (Käyttäjien antama arvosana 7,1)
Tomatometer: 42%
Metascore: 59/100
Omat pisteet: 6/10

Sherlock Holmes: A Game of Shadows (2011)

Sherlock Holmes: A Game of Shadows on jatko-osa vuonna 2009 tehdylle ensimmäiselle uuden ajan Sherlock Holmes-tarinalle, jonka pääosia tähdittävät Robert Downey Jr. ja Jude Law. Elokuvat on ohjannut englantilainen Guy Ritchie, joka ohjasi vuosituhannen vaihteessa uransa tunnetuimmat elokuvansa ennen Sherlockeja (Lock, Stock and Two Smoking Barrels ja Snatch.). Jo ensimmäisessä Sherlockissa Holmesista oli tehty aiemmista tulkinnoista poiketen toiminnallisempi hahmo ja itse elokuvasta takaa-ajo näyttävillä efekteillä. Elokuvan toinen osa jatkoikin siitä, mihin ykkösosa jäi. 125 miljoonan dollarin budjetilla tehdystä elokuvasta odotettiin siis eeppistä, nopeatempoista ja älyllistä seikkailua.

Mielestäni ensimmäinen Sherlock oli jatkajaansa parempi elokuva. A Game of Shadows sortui yltiöpäiseen, mutta tylsähköön toimintaan ja taustalla olevaa juonta oli vaikea seurata. Ainoastaan elokuvan viimeiset 15 minuuttia olivat lähellä pelastaa elokuvan. Hahmona henkilö, joka on päästään nero ja ylivoimainen omalla alallaan, mutta yhteiskuntaan ja sen sääntöihin sopeutumaton, alkaa kärsiä inflaatiota. Varsinkin useat jenkkitelevisiosarjoista perustuvat juuri samaan ajatukseen. Downey jr. esittää Sherlock Holmesia juuri nykyaikasella tavalla: Hahmo on toiminnallinen ja superälykäs, mutta tavoiltaan ja käytökseltään omituinen. Lisäksi Holmesin ja Watson-apurin suhde esitetään Ritchien elokuvissa aivan erityiseksi ja erittäin läheiseksi työasioiden ulkopuolellakin.

Nykyohjaajista Ritchie on yksi niistä, jonka tyylin voi tunnistaa. Jollain tavalla se perustuu ajatukseen, jonka mukaan katsojalle ei esitetä "tylsiä" hetkiä, vaan juonta kannetaan toimintavetoisesti ja nopeasti. Tämä varmasti jakaa katsojat ja itse kuulun niihin, jotka eivät tätä varauksettomasti kannata. Olen nähnyt Ritchieltä neljä elokuvaa, jotka ovat kyllä suuren yleisön mielestä kehuttavia, mutta itselleni keskivertoa heikompia elokuvia. Toimintaa voi tehdä ja sitä voi tehdä myös nopeasti, mutta juonta ei kannata jättää epäselväksi ja taustalle. No, ehkä en vain ymmärrä. A Game of Shadows:sa hyviin asioihin kuului lopetuksen lisäksi mm. Law:n ja Stephen Fry:n roolisuoritukset. Myös kulissit olivat näyttävät ja musiikit kohdillaan.

Sherlock Holmes: A Game of Shadows IMDb:ssa (Käyttäjien antama arvosana 7,8)
Tomatometer: 60%
Metascore: 48/100
Omat pisteet: 5/10

Suits (2011)

Suits oli USA Networkin lakidraama-aiheinen kesäsarja viime vuonna. Sarja yhdistelee komediaa, hyviä näyttelijöitä ja juonen, jossa jokaisessa jaksossa on oma oikeudenkäsittelytapaus. Vaikka Suomessa sarjasta ei ole hiiskuttu sanaakaan, niin amerikan puolella Suits on kerännyt menestystä hyvässä määrin ja on ollut yksi suurimmista tv-tulokkaista. Suits:n ensimmäinen kausi sisältää 12 jaksoa kuudella vakionäyttelijällä, jotka esiintyvät jokaisessa jaksossa. Päänäyttelijöistä Gabriel Macht (Behind Enemy Lines, The Recruit) on jo hyvin nimeä Hollywoodissa kerännyt näyttelijä ja Patrick J. Adams puolestaan esiintyy ensimmäistä kertaa pääroolissa isommassa tuotannossa. Lisäksi sarjan näyttelijöistä Rick Hoffman (The Condemned, Blood Work) ja Gina Torres (Firefly, The Matrix Reloaded) ovat varmasti monelle jo ennestään tuttuja.

Lakidraamat ovat yleensä melko geneerisiä ja ennalta-arvattavia tv-ohjelmia. Suits:n ajatus lähtee kuitenkin normaalista poikkeaville tielle. Sarja esittää tapahtumia tosimielellä, mutta se sisältää kuitenkin paljon komedian aineksia. Päähahmoista on tehty mielenkiintoisia esim. Housesta ja Prison Breakista tutulla tavalla, jossa päänäyttelijällä on jonkinlainen ominaisuus, jonka avulla hän on lähes täydellisen hyvä jossain asiassa. Tässä tapauksessa tuo ominaisuus on esimerkiksi Adamsin hahmon valokuvamuisti ja Machtin hahmon ylivertaisuus asianajajana. Suitsin vahvuuksia ovat hyvin toimivat kemiat näyttelijöiden välillä ja mielenkiintoisesti kirjoitetut lakitapaukset jokaiseen jaksoon. Laajemman mittakaavan juonikuvio sarjan yksittäisten jaksojen taustalla ei ole kuitenkaan erityisen vahva. Mielenkiintoisinta onkin seurata hahmojen käyttäytymistä ja tapoja. Suits on vaarassa alkaa toistaa itseään tulevilla kausilla, jos laajemmaksi juoneksi ei keksitä hyvää koukkua.

Suits on ehdottomasti Game of Thronesin ja Homelandin rinnalla vuoden vahvimpia uutuuksia. Olin suorastaan hämmästynyt, kuinka laadukkaan kuvan sarja antoi. Ainoa asia, mikä jätti selvästi toivomisen varaa oli sarjan lopetus. Olen vakaasti sitä mieltä, että minkään sarjan ei kuulu sijoittaa cliffhangeria tuotantokauden viimeisen jakson loppuun. Ihmiset varmasti odottavat viimeisellä jaksolla saavansa vastauksia kaudella asetettuihin kysymyksiin, eivätkä yht'äkkistä lopetusta ennen keskeisiä vastauksia. Tälläinen lopetus on iso riski uudelle sarjalle, jonka jatkosta ei ollut vielä varmuutta. Kaikesta huolimatta kävi kuitenkin niin, että Suits uusittiin toiselle kaudelle peräti 16 jakson voimin. Nyt nähdyn perusteella odotan erittäin paljon toista kautta ja toivon, että tämä laatusarja joskus rantautuu myös Suomeen.

Suits IMDb:ssa (Käyttäjien antama arvosana 8,9)
Metascore: 60/100
Omat pisteet: 9/10