torstai 28. helmikuuta 2013

Parker (2013)

Heipähei pitkästä aikaa. Seitsemän kuukautta viimeisimmästä blogiviestistä, huhhuh. Vaikka taukoa on ollut kirjoittamisesta, niin elokuvia ja sarjoja olen seurannut ahkerasti. Jason Stathamin tähdittämä Parker on elokuvana sellainen, jolla on hyvä rikkoa blogin pitkä hiljaisuus. Siitä nimittäin jäi sanottavaa. Odotin elokuvaa etukäteen vesi kielellä, mutta lopputulos oli kaikkea muuta kuin toivottu. Näin näyttelijäkaartissa hurjaa potentiaalia ja paljon omia suosikkeja, mutta petyin lopulta karvaasti.

Ennakko-odotuksieni syynä olivat suosikkisarjojeni näyttelijät Wendell Pierce ja Michael Chiklis. The Wirestä, Tremestä, The Shieldistä ja Vegasista tutut näyttelijät edustavat suurin piirtein eniten arvostamiani tv-sarjanäyttelijöitä. Tähän kun asettaa päälle vielä kauniin Jennifer Lopezin ja maailman varmimman sankarinäyttelijän Jason Stathamin, niin tarvitaan todella huono ohjaus ja käsikirjoitus, että homman saa näin pieleen. Vaikka elokuva ei olekaan ihan täydellinen junaonnettomuus, niin on se rahan tuhlausta moneltakin kantilta.

En muistanutkaan, kuinka huono näyttelijä Jennifer Lopez on. Lopezin ylinäyttely ei todellakaan sovi elokuvaan, jossa vastapuolta esittää kylmänrauhallinen Statham. Lopez on toki sympaattinen ja sopii elokuvaan, jossa naiselle on kirjoitettu riisuutumiskohtaus, mutta näin kokeneelta ammattilaiselta tekisi mieli odottaa vähän enemmänkin. Tv-ammattilaisten Piercen ja Chiklisin roolitus aiheutti puolestaan hämmennystä. Chiklisin pahisnäyttely oli todella kliseistä tusinatavaraa, jota ei riitä pelastamaan miehen poikkeuksellinen karisma ja uskottavuus. Piercen roolista oli puolestaan tehty todella minimaalinen ja outo. On vaikeaa nähdä Chiklisin ja Piercen kaltaisten tv-sarjatähtien esittävän näin kliseisiä pahiksia. Muista pahiksista ja pari kertaa ruudussa välähtävästä Nick Noltesta ei ehditty juuri otetta saamaan. Miksi muuten pahisjoukossa on aina oltava se tyhmä ja hermoraunio valittaja, jota isommat pahikset kiusaavat? Stathamin tyttöystävänä esiintyvä Emma Booth on sentään kohtuullinen ja tarpeeksi vähäeleinen.


Itse elokuvan suurin ongelma on sen tavanomaisuus. On kokenut sankari, pulassa oleva kaunis nainen, miljoonien ryöstökeikka, räjähdyksiä ja psykopaattiset pahikset. Näillä aineiksilla täytyisi todella tuottaa hyvää dialogia ja pystyä olemaan edes vähän erilainen. Hyviä asioita Parkerissa oli lähinnä Stathamin perussuoritus (joka toki sisältää naurettaviakin machoiluja ja ihmeparantumisia), vähän erilainen loppuratkaisu ja rehellisyys. Tämän voisi kuitenkin tehdä niin paljon paremmin, kuten esimerksi viimevuosina on nähty Contrabandissa ja Blitzsissä. Lopulta ainoastaan näyttelijöiden karisma pelastaa elokuvan todella kliseiseltä käsikirjoitukselta ja toteutukselta. Aika halvalta vaikutti.

Parker IMDb:ssa (Käyttäjien antama arvosana 6,2)
Tomatometer: 38%
Metascore: 42/100
Omat pisteet: 5/10