We Bought a Zoo on tositapahtumiin perustuva perhe-elokuva. Teaserkuvien ja trailereiden perusteella elokuva vaikutti melko lapselliselta ja tekopirteältä. Kuitenkin itse elokuva oli myönteinen yllätys eikä vähiten sen päänäyttelijöiden karisman takia. Matt Damon jatkoi viime vuosina muutaman kerran aiemminkin nähtyä isäroolia, joka on huomattavan iso kontrasti miehen kymmenen vuoden takaisiin elokuviin. Scarlett Johansson on puolestaan maailman täydellisin henkilö näyttelemään naapurintyttöä. Tämä viitta sopii selvästi paremmin kuin esimerkiksi se, jossa Johansson näyttelee vaarallista supersankaria.
We Bought a Zoon juoni on niin uskomaton, että sen tapahtumien on vaikea kuvitella olevan totta. Silti eläinpuisto, johon elokuvassa viitataan on olemassa myös oikeasti. Eläimiä näkyy elokuvassa reilusti ja ne näyttävät myös hyviltä. Ohjaaja Cameron Crowe on itselleni kaikista tunnetuista elokuvistaan (kuten Vanilla Sky, Jerry Maguire ja Almost Famous) huolimatta melko tuntematon, mutta tämän perusteella voisin sanoa pitäväni miehen ohjaustyylistä. Mitään aivan ylitsevuotavaa siirappia elokuva ei ole, vaikka tarina onkin äärimmäinen.
Itse tarinassa on aika paljon hyväfiilis-kohtauksia ja tapahtumat ovat täysin ennalta-arvattavia. Vaikka itkukohtaukset eivät tässäkään olleet kaikista luonnollisimpia, niin annettakoon se anteeksi perhe-elokuvassa. Hyvää oli eläinpuiston käyttäminen uutena ajatuksena. Myös päänäyttelijöiden Damonin ja Johanssonin välinen kemia toimi hyvin. Lapsinäyttelijät olivat ehkä vähän tavallista laadukkaampia ja luonnollisempia. Elokuvalta sai juuri sen mitä odotti. Oikeanlaisessa fiiliksessä katsottuna We Bought a Zoo täyttää paikkansa.
We Bought a Zoo IMDb:ssa (Käyttäjien antama arvosana 7,2)
Tomatometer: 66%
Metascore: 58/100
Omat pisteet: 7/10
lauantai 31. maaliskuuta 2012
lauantai 10. maaliskuuta 2012
Mission: Impossible - Ghost Protocol (2011)
Ghost Protocol on neljäs osa Tom Cruisen tähdittämässä elokuvasarjassa. Neljäs osa on ollut paljon esillä mediassa suomalaisen Samuli Edelmannin roolisuorituksen ansiosta. Elokuva on ollut jo tähän mennessä hyvin menestyksekäs tuottaen moninkertaisesti jo lipputuloilla alkuperäisen budjetin. Mission Impossible kuulunee jo mm. Die Hard-, Bourne- ja James Bond-elokuvien kanssa niiden elokuvabrändien joukkoon, jotka eivät millään voisi olla rahallisesti tappiollisia, vaikka budjetti oli useita satoja miljoonia dollareita. Tässä tilanteessa elokuvan ei tarvitse ansaita menestystään laadulla, joka voisi näkyä lopputuloksessa.
Mission: Impossible - Ghost Protocol on kuitenkin hyvä elokuva. Se ei esitä erityisen monimutkaista tarinaa tai liikaa ihmissuhdedraamaa, vaan keskityttyy toimintaan. Aiheeseen, johon ainakin itse olen turtunut kymmenien ja satojen samaa kaavaa noudattavien elokuvien näkemisen jälkeen. Ghost Protocol oli kuitenkin näiden elokuvien joukossa selvästi edukseen erottuva. Elokuvan juoni on tarpeeksi koukuttava, jotta toimintakohtauksien seuraaminen olisi mielenkiintoista. Toimintakohtaukset ja -keinot olivat hyvin laadukkaasti tehty ja sisälsivät aivan uudenlaisiakin kikkoja Mission Impossible-tyylin mukaisesti. Kuvauspaikoista erityisesti Dubai ja Praha ovat mainitsemisen arvoisia. Alun vankilakohtaukset tekivät vaikutuksen tiiviillä tunnelmallaan ja Dubain jättirakennukset ja hiekkamyrskyt visuaalisuudellaan.
Ghost Protocolista ei varmaankaan voi kirjoittaa ottamatta esille näyttelijöitä ja heidän suorituksiaan. Kokonaisuutena roolitus on mielenkiintoinen ja kaikki henkilöt sopivat tyylikkäästi rooleihinsa. Erityisesti Jeremy Rennerin tuominen sarjaan on hieno veto ja tähtistatuksesta huolimatta mies ei vie tilaa päätähti Cruiselta. Vihollisiksi Ghost Protocolissa on mielenkiintoisesti valittu kaksi pohjoismaalaisittain merkittävää näyttelijää eli Michael Nyqvist ja Edelmann. Vaikka vihollisia on "vain kaksi", niin he toimivat uskottavasti ja sopivat rooleihinsa. Edelmannin suoritus on tyylikäs ja ruutuaikaakin tulee mukavasti.
Ghost Protocol on erityisesti efekteiltään vakuuttava. Visuaalisesti ja äänellisesti elokuva on erittäin hieno ja niiden näkeminen teatterissa tuo varmasti lisäarvoa kokemukseen. Jättibudjetin toimintaelokuvien tyylin mukaisesti elokuvan aikana juostaan todella paljon ja kierretään puoli maapalloa ja juoni liittyy itsetuhoisen ihmiskunnan pelastamiseen viimeiseltä tuholta. Vaikka väitän turtuneeni toimintaan, niin tämä elokuva toi esille sen vähän innostuksen, jota vielä tähän genreen löytyy. Elokuva on lajissaan lähes täydellinen, mutta elokuvana ei läheskään. Mission Impossible-elokuvien joukossa Ghost Protocol on jopa parempi kuin elokuvasarjan ensimmäinen osa ja selvä parannus kakkos- ja kolmososaan nähden.
Mission: Impossible - Ghost Protocol IMDb:ssa (Käyttäjien antama arvosana 7,7)
Tomatometer: 93%
Metascore: 73/100
Omat pisteet: 8/10

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)