sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Elokuva-arvostelu: The Adjustment Bureau (2011), Alkuvuoden odotetuimpia.














Tämä oli ennakkoon yksi alkuvuoden kohokohdista. Varhaiset trailerit vaikuttivat erittäin lupaavilta ja erityisesti Inception-vaikutteet tekivät elokuvasta mielenkiintoisen tuntuisen (viimeisimpiä trailereita en katsonut juonipaljastusten pelossa). Lisäksi Matt Damon -elokuvat ovat jo itselleni sellaisia, jotka on nähtävä ennemmin tai myöhemmin ja mieluiten mahdollisimman nopeasti. Elokuvan aikana Damonin vastanäyttelijä Emily Blunt vakuutti myös. Itse elokuva sisälsi scifi-, romanssi- ja trilleri-elementtejä. Loppujen lopuksi ihmissuhdedraamat nousivat kuitenkin ylitse muiden ja mielestäni siinä oli hyvät ja huonot puolensa.














Elokuvassa on vahva scifi-elementti, jota ei kuitenkaan ehditä käymään läpi kuin pintapuolisesti Damonin juostessa kohtauksesta toiseen. Puolustukseksi on kuitenkin sanottava, että varsinkin takaa-ajokohtaukset ja näyttelijöiden väliset kemiat toimivat poikkeuksellisen hyvin. Mutta koska pikkuasioihin ei syvällisemmin puututa, niin elokuva jää aavistuksen kertakäyttöviihteeksi ja helposti unohdettavaksi. Sinänsä elokuvan "ajatus" ja koukku on itselleni jotain uutta ja se on varsin mielenkiintoinen.




















The Adjustment Bureun ohjanneelle George Nolfille tämä oli uran ensimmäinen ohjaus. Budjetti oli melkoisen iso ja näyttelijät jo meritoituneita supertähtiä eli epäonnistumiseen ei ollut varaa. Mielestäni elokuva kuitenkin kohtasi odotukset ja erityisesti elokuvan kestosta (106min) pitää antaa plussaa. Erityisen yllättynyt olin Bluntin hienosta suorituksesta ja pitäisi varmaan perehtyä naisen aikasempaan elokuvatuotantoon. Annan elokuvalle 7/10 tähteä. Perusviihdettä, jossa oli kuitenkin muutama hyvä oivallus.


The Adjustment Bureau IMDb:ssa (Käyttäjien arvosana 7,2)

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Elokuva-arvostelu: The Sunset Limited (2011), Kolmen ammattilaisen työnäyte




















Elokuva näytti paperilla täydelliseltä: Kaksi suuresti arvostamaani näyttelijää eli Samuel L. Jackson ja Tommy Lee Jones esittävät kaksistaan noin puolentoistatunnin mittaisen näytelmän, jonka on käsikirjoittanut Cormac McCarthy (aiempia elokuviksi muutettuja teoksia mm. No Country For Old Men ja The Road). Kun elokuvan oli tuottanut vielä laatutöistään tunnettu HBO, niin tämä oli nähtävä heti kuin suinkin mahdollista.

Elokuvassa ei oikeastaan "tapahdu" mitään. Se on vain kahden kokeneen näyttelijän vuoropuhelua. Elokuvan mielenkiinto perustuu mielenkiintoisiin keskustelunaiheisiin ja erinomaiseen näyttelyyn. Vaikka L.Jacksonilla ja Lee Jonesilla on omat maneerinsa, joita he tässäkin elokuvassa toistelevat, niin heistä saa hyvin ammattimaisen kuvan ja on vaikea kuvitella ketään muita esittämään nimettömiä "valkoista" ja "mustaa". Elokuvan pisteitä nostaa myös se, että he esiintyvät vanhoina ja rähjäisinä. Heidän normaalista Hollywood-tyylistä poikkeava ulkonäkö tuli vähän yllätyksenä. Näyttävätköhän Lee Jones ja L.Jackson todellisuudessa tältä?


Vaikka elokuva on arvostettu ja lähtökohdat ovat täydelliset, niin en tainnut olla valmis katselemaan elokuvaa ainakaan niin pitkään, mitä se lopulta kesti. Keskusteluissa tapahtuu jonkin verran toistoa ja muutamat aiheet eivät vain olleet tarpeeksi mielenkiintoisia pitämään elokuvaa yllä. Loppukädessä näyttelijäntyö oli kuitenkin niin laadukasta, että elokuvan kyllä katseli loppuun saakka. Annan 6/10 tähteä. Hassuna ajatuksena voisin kuvitella antavani tälle elokuvalle 10 tähteä parinkymmenen vuoden päästä. Aika varmasti parantaa sitä.


The Sunset Limited IMDb:ssa (Käyttäjien arvosana 7,7)

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Elokuva-arvostelu: Tomorrow, When the War Began (2010), Australialaista sissisotaa


Tomorrow, When the War Began on australialainen seikkailu/toimintaelokuva, jonka budjetti oli sikäläiseen mittakaavaan nähden iso. Elokuvan traileri ja juoni kuulostivat etukäteen mielenkiintoisilta ja odotin jo jonkin verran elokuvan näkemistä. Elokuva perustuu suosittuun samannimiseen John Marsdenin kirjoittamaan kirjaan, joka on ensimmäinen osa seitsemänosaisesta novellisarjasta. Elokuva menestyi niin hyvin, että siihen ollaan tekemessä kirjasarjaan perustuen luultavasti kaksi jatko-osaa ja tv-sarja. Tässä tapauksessa en usko, että jatko-osat pilaisivat alkuperäisen kirjan tai elokuvan statusta, sillä tämä ei ollut elokuvana kovin ihmeellinen, vaikkakin mukava piristys.




















Elokuvassa yhdistyivät paikoitellen halvan ja kalliin elokuvan tuntomerkit. Erikoistehosteet ovat vaikuttavia, mutta kaikki tapahtuu jollain tapaa pienessä mittakaavassa, eikä ilmassa ole todellista sodan tuntua. Lisäksi näyttelijöiden näyttelytyyli on paikoitellen ristiriidassa tapahtumien kanssa ja näyttelyä vedetään yli useaan otteeseen. Välillä lyödään leikiksi, vaikka toisaalta elokuva pyrkii myös realistiseen sissisodankuvaukseen.


Elokuvan nuorisoporukka koostuu hyvin erilaisista persoonista ja olen jollain tapaa pitänyt aina tällaisista erikoisista ryhmistä/joukoista, joiden jäsenet täydentävät toisiaan ja ovat erilaisia. Se on kyllä sanottava, että johtavaa roolia esittävä Caitlin Stasey on äärimmäisen epäuskottava roolissaan ja se pisti omasta mielestäni liikaa silmään. Annan elokuvalle 6/10 tähteä. "Ihan hyvä", mutta välillä meno oli omaan makuun turhan lapsekasta ja olisin toivonut vieläkin realistisempaa otetta aiheeseen.


Tomorrow, When the War Began IMDb:ssa (Käyttäjien arvosana 6,4)

torstai 10. maaliskuuta 2011

Elokuva-arvostelu: Black Swan (2010), Täydellisyyden hinta




















Black Swan ei vaikuttanut etukäteen yhtään omanlaiseltani elokuvalta. Toisaalta elokuva on myös tippunut siihen laatuelokuvien joukkoon, joita ei vain voi jättää välistä. Lisäksi elokuvaa tähdittivät suosikkinäyttelijäni Natalie Portmanista lähtien. Ohjaaja Darren Aronofskyn edellinen elokuva The Wrestler oli myös mielestäni loistoelokuva ja ajatus Aronofskyn tekemästä kauhuelokuvasta oli lopulta vastustamaton.

Elokuva oli kertomus luomisen tuskasta, kärsimyksestä, omistautumisesta ja psyykeongelmista. Ennen kaikkea se oli kuitenkin kertomus balettitanssijan unelman ja painajaisen toteutumisesta. Aronofsky pyrkii vahvaan tulkintaan siitä, miten pitkälle täydellinen omistautuminen ja pakkomielteisyys voi ihmisen viedä. Toisin sanoen lopputulokseksi syntyi melkoinen taiteellinen kärsimysnäytelmä.















Baletti sopii liikuntamuotona ja taiteenlajina täydellisesti tällaisen elokuvan toteutukseen. Itse vihaan tekotaiteellisuutta ja tämä elokuva menee hienonhienosti sitä rajaa pitkin, jossa niin voisi käydä. Juuri baletti kuitenkin tekee siitä tarvittavan uskottavan. Elokuvassa oli uskomattoman hienosti toteutettu juuri Portmanin käymä muutosprosessi läpi ja kauhuelementtien toteutus on tehty täydellisesti. Huonoa taas oli se, että en itse pystynyt mielestäni tarpeeksi hyvin samaistumaan elokuvan hahmoihin ja ajattelin esimerkiksi tapahtumia usein näyttelijäläheisesti (esim. miten näyttelijä suoriutuu kohtauksesta). Toinen häiritsevä asia oli ennalta-arvattavuus. Erityisen se, että elokuvan juonen arvasi heti ensimmäisessä kohtauksessa ja yllätykset olivat siitä eteenpäin todella vähissä.

Peileillä kikkailtiin elokuvassa paljon.














Natalie Portmanin omistautuminen elokuvalle oli jotain hämmästyttävää. Ensiksi hän laihdutti 9kg rooliin ja harjoitteli vuoden ajan tanssimista, johon kuului kaiken muun ohessa mm. 1,6km uintia päivittäin. Kuvauksissa Portman väänsi kylkiluunsa, josta toipuminen kesti 6 viikkoa ja toisella kertaa sai pahan aivotärähdyksen lyötyään päänsä. Oscareissa on usein arvostettu uhrautumista roolin vuoksi ja sikäli naispääosa-palkinto meni tänä vuonna oikeaan osoitteeseen. Black Swanille annan 7/10 tähteä. Elokuva on kaikin puolin erinomainen, mutta en vain pystynyt uppoutumaan siihen täysillä.

Black Swan IMDb:ssa (Käyttäjien arvosana 8,5 top250 #63)

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Elokuva-arvostelu: Hereafter (2010), kunnianhimoinen tarina Clint Eastwoodilta


Hereafterista en tiennyt käytännössä mitään ennen elokuvan näkemistä. Odotuksia tosin oli sikäli, että Matt Damonin ja Clint Eastwoodin edellinen yhteistyö eli Invictus oli ihan kohtuullinen pätkä. Hereafterissa yllätti se, kuinka Damonin kaltaiselle johtotähdelle oli annettu elokuvassa pienempi rooli ja tuntemattomammille ranskalais- ja brittiläisnäyttelijöille puolestaan paljon vastuuta. Asetelma toimi kuitenkin hyvin ja elokuva oli toteutukseltaan mielenkiintoinen.














Elokuvasta voisi poimia nopeasti kolme mielenkiintoista asiaa: Eastwood, Damon ja erikoistehosteet. Ohjaus on toteutettu normaalista poikkeavalla kaavalla ja elokuvassa voi nähdä lukuisia pieniä sivujuonia ja extranäyttelijöiden pieniä, mutta mielenkiintoisia rooleja. Eastwood on mielestäni jatkuvasti pystynyt kehittymään ohjaajana ja hänellä on myös taito löytää mielenkiintoisia näytteljöitä. Matt Damon on mielestäni Hollywoodin tämänhetken valovoimaisimpia ja mielenkiintoisimpia näyttelijöitä. Juuri sellainen näyttelijä, jonka takia voisi mennä katsomaan ennakkoon ei-niin-mielenkiintoista elokuvaa. Erikoistehosteet ja lavastus ovat puolestaan Hereafterissa toteutettu hämmästyttävän todentuntuisesti.




















Pidin elokuvavuodesta 2010 ja tämä jatkoi samoilla linjoilla muiden onnistuineiden tuotosten joukossa. Se on tehty nykyaikaisesti, mutta hyvällä maulla. Hereafter tarjosi myös muutamia uusia näyttelijöitä, joiden uraa tästä eteenpäin on mielenkiintoista seurata. Elokuvan tarina itsessään oli erikoinen ja yliluonnollinen, mutta onneksi sitä ei vedetty liiallisuuksiin ja asioita pyrittiin myös perustelemaan. Annan 8/10 tähteä. Erinomainen ja ennen kaikkea omaperäinen elokuva hyvillä näyttelijöillä ja ohjaajalla.


Hereafter IMDb:ssa (käyttäjien arvosana 7,0)

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Elokuva-arvostelu: Das Boot (1981), Eeppinen sukellusvene-elokuva

Kesti pitkään ennen kuin löysin aikaa katsoa koko elokuva läpi. Olin vielä vähän epäluuloinen, että jaksaisinko katsella sitä täysin keskeytyksettä. Katsoin siis original uncut -version, joka on 4 tuntia ja 53 minuuttia pitkä kestoltaan. Lopulta katsoin elokuvan ilman taukoja yhteen menoon ja silloin elokuvan täytyy olla jo todella hyvä ja omaan makuun sopiva. Tavallisenpituisiin elokuviin verrattuna Das Bootin uncut -versio pystyy kertomaan tarinan, jossa on paljon yksityiskohtia, tapahtumia ja syvyyttä. Esimerkiksi henkilöhahmot tulevat ihan uudella tavalla tutuiksi ja pienemmissäkin rooleissa olevat hahmot saavat uudenlaista merkitystä.


Elokuvan ohjaajalle Wolfgang Petersenille tämä elokuva oli iso noste uralle ja myöhemmin häneltä on nähty mm. Troy, The Perfect Storm ja Air Force One. Das Boot oli myös ehdolla kuuteen Oscariin, mikä on Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian ulkopuoliselle elokuvalle todella iso kunnianosoitus (vaikka ei Oscarin voittaminenkaan mikään vääryys varmasti olisi ollutkaan). Myös elokuvan näyttelijöille ja varsinkin Jürgen Prochnowille elokuva oli ponnahduslauta Hollywoodiin, mutta silti Petersenin ja Prochnowin Hollywood-urat kalpenevat heidän Das Boot -panostuksensa rinnalla.




















Elokuva on oikeastaan kaikkea mitä voi toivoa. Se liittyy itseäni kiinnostavaan aiheeseen (sukellusveneet) ja se sisältää jännitystä ja draamaa täydellisessä suhteessa ja se pohjautuu vielä tositarinaan. Das Boot on myös hyvin maanläheinen elokuva ja elokuvaa katsellessa tulee tunne, että näin se olisi voinut oikeastikin mennä. Sukellusvene-elokuvalle on tärkeää osata vangita tunnelma mm. hiljaisuuden ja äänien avulla. Tämä yhdistettynä ahtauteen ja "ilman pakokeinoja" -elämiseen tekivät sukellusveneissä elävistä tosielämässä sankareita ja mielenkiintoisen aiheen elokuville.














Elokuvan pitkä kesto ja syvät henkilöhahmot takaavat sen, että tapahtumia jännittää itsekin. Tämä on jopa vähän outoa, sillä yleensä sotatapahtumat näkee liittoutuneiden näkökulmasta ja natsit esitetään poikkeuksetta epäinhimillisinä barbaareina. Näiden kaikkien hyvien asioiden valossa en ymmärräkään, miksi elokuvaan tehtiin Hollywood -lopetus. Tämä elokuva jos mikä olisi ansainnut toisenlaisen lopetuksen, vaikka nykymalli ehkä realistisempi onkin. Annan 9/10 tähteä. Das Boot on omalla tavallaan täydellinen seikkailu.


Das Boot IMDb:ssa (Käyttäjien arvosana 8,5 top250 #64)